keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Yksinäisen ihmisen jäljet


Mun pää on lyöny tyhjää pidemmän aikaa. Mä en tiiä missä mennään, vai mennäänkö ees missään. Tiiän, että ei oo mitään merkitystä bloggaanko viikkoon vai en, mutta jotenkin oli pakottava tarve tulla kirjoittamaan, ettei tämä ihan kokonaan jää.

Tekstin pätkät on fiktiivisiä!

Jostain se oli tullut. Syvältä. Muisto, joka teki kipeää. Se oli tullut yllättäen. Liian yllättäen, koska mä en ollut valmistautunut sellaseen. En mä ollut aikasemmin ees tajunnu, että mulla oli jotain jäänyt pimentoon. Asioita, jotka oli tapahtunut peruskoulun aikoina.


Liekit nuolivat nuotiossa olevia puita. Taivaalla näkyi muutamia tähtiä. Istuin puupalikan päällä. Kädet olivat jo kohmeessa, vaikka olin tullut hetki sitten. Ahdisti. Taas kerran. Sitä oli tullut koettua vuosien mittaan ihan liikaa. Möykky velloi sisällä. Istuin hiljaa. Kuuntelin tulen rätinää. Toisen puhe ahdisti. Se, että ei ollut hetkeäkään hiljaisuutta. Ei saanut vain olla. Koko ajan olisi pitänyt olla vastaamassa johonkin kysymykseen. Silmät täyttyivät kyynelistä. Hengitys näkyi huuruna ilmassa. Ihan kuin olisi polttanut tupakkaa. Teki mieli puhallella ilmaan ihan huvin vuoksi. Se rauhoitti, edes vähän.

Taakse jäi vähitellen opistorakennus ja solut. Järvi oli jäätynyt melkein kokonaan. Metsään vievän polun päällä oli jäätä. Se narisi kenkien alla. Silmissä sumeni. Mustamöykky repi palasiksi sisintä. Mummin kasvot häilyivät haileana mielessä. Onko tää elämää. Miksi kaikki paha kasaantuu mun päälle. Joku päivä en enää jaksakaan. Järvessä on vaan ohut jää. Kuinka helppoa se vaan ois. Uutisissa varmaan lukis: "16-vuotias tyttö tippui jäihin. Jäätyi kuoliaksi. Sukeltaja löysi rannan tuntumasta." En mä halua tippua jäihin. En halua kuolla vielä. Raskas kuorma painoi hartioita. Missään ei näkynyt ketään. Jäälle heijaatui vain vastarannalla olevien talojen valot. Olis joku. Joku joka kulkis vierellä. Näkis, millon ei oo hyvä olla. Ei sen tarvis sanoa mitään. Riittäis, ku se ois vaan siinä. Välittäis. Ymmärtäis. Ois joku, joka tajuais kysymättäkin. Joku joka tulis vierelle. Kävelis vierellä hiljaa. Kysyis, mikä mieltä painaa. Kroppa tärisi. Jostain ne taas vain tulivat. Kyyneleet, jotka jättivät poskille urat. Vasta-auratulle uralle painuivat jäljet. Yhden ihmisen jäljet. Yksinäisen ihmisen jäljet.
 

4 kommenttia:

  1. Sää varmaan luet ajatuksia mutta tuo tarina oli ku mun elämästä.. Oot niin taitava kirjottaja! <3

    VastaaPoista
  2. ♥♥♥ tää oli ihana! Niin taitavaa tekstiä!

    VastaaPoista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤