perjantai 21. huhtikuuta 2017

elän, tietämättä elänkö enää huomiseen

Lakastuneet, ruusun terälehdet.
Rikoin lasimaljakon.
Saadakseni hetken, ilman tuskaa.
Sisällä olevia paholaisia.
Kuiskaamassa korvaani.
Sä et riitä.


Tyhjässä salissa.
Peilikuva.
Murtunut minä.
En tiedä, missä olen.
Eksyksissä kai?
Pitääkö kukaan enää kädestäni kiinni,
kuljettaako tien yli turvaan.


Rakastan.
Murtuneella sydämelläni.
Avaan ympärilläni olevia kahleita,
odottaen uutta huomista,
auringon laskiessa taustalla.


Auringonkukkapellolla.
Selän alla kostea multa.
Ylläni tähtitaivas ja kuu.
Selässäni arvet menneisyydestä,
joita koitan piilottaa paitani alle.
Varjoissa, valolta suojassa.
Elän, tietämättä elänkö enää huomiseen.


Ympärilläni muuri,
jonka heikoilla käsilläni kokosin.
Nostin suojakseni sanoja.
Vedin ylleni roolin.
Vetäydyin huoneeseeni, katseilta piiloon.
Epäilin, onko onnea edes olemassa.


Vuodatin suolaisia kyyneleitä.
Laattalattialla.
Palelsi.
Olin hiljaa, niin kuin aina.
Askeleet johtivat väärälle tielle.
Tielle, joka meinasi loppua lyhyeen.
Tyhjyyteen.
Pakotin itseni kääntymään.
Olit enkeli, joka tarttui mekkoni helmastani kiinni.
Enkeli, joka lupasi -vielä tulee hyviä päiviä.
Uskoin.
Uskon yhä edelleen.

18 kommenttia:

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤