tiistai 22. huhtikuuta 2025

Arvonta

Aloitin tän blogin kirjoittamisen lokakuussa 2014. En ois silloin uskonut, että yli kymmenen vuotta myöhemmin tämä sama blogi on edelleen olemassa ja että joku vielä lukee näitä mun tekstejä. Kirjoittaminen on tavallaan aika yksinäistä puuhaa. Kukaan ei velvoita siihen, eikä kukaan myöskään lue mun tekstejä etukäteen ennen julkaisua niin kuin kirjaa kirjoittaessa. Sitä itse päättää onko teksti julkaisukelpoinen ja on itse vastuussa siitä tuottaako uutta tekstiä vaiko ei. 

Välillä kaipaan niitä aikoja, kun oli yöt aikaa kirjoittaa, koska silloin mun luovuus on suurimmillaan. Monesti nukkumaan mennessä mietin uusia juonikuvioita tarinoihin, mutta lopulta päätän valita pidemmät yöunet kirjoittamisen sijaan ja aamulla ne yöllä muhineet ideat on kaikonneet kuin tuhka tuuleen. 

Teillä lukijoilla on ollut aina ihan super iso merkitys mulle. Oon lukenut joka ikisen kommentin sydän täynnä lämpöä ja miettinyt, että oon niin kiitollinen niistä. Ilman palautetta blogin kirjoittaminen ois varmaan kuihtunut jo aika päivää sitten. Vaikka rakastan kirjoittaa, ei se poista sitä, ettei sitä tee mieli tehdä vain itseä varten. 

Kiitoksena näistä vuosista haluankin arpoa yhden mun Huomisen laulu - kirjan teille lukijoille. Voit osallistua arvontaan jättämällä mulle kommentin, jossa kerrot milloin suunnilleen löysit mun blogin pariin ja mikä teksti/tarina sulle on jäänyt erityisesti mieleen ja miksi. 

Arvonta on päättynyt ja voittajaan on oltu yhteydessä! ❣️



Kiitos vielä, että ootte olleet osa tätä mun blogimatkaa! ❤️

12 kommenttia:

  1. Löysin sun blogin melkein heti Huomisen laulu -kirjan julkaisemisen jälkeen ja jäin saman tien koukkuun! Luin vanhoja ja uusia tekstejä, kävin kaikki tarinat läpi ja jäin oottamaan jatkoa kesken olevalle Varjele kaikelta pahalta -tarinalle. Edelleen melkein joka päivä käyn tarkistamassa millon uusi osa on julkaistu:) En osaa mainita vaan yhtä tekstiä mikä on jäänyt mulle mieleen, koska niitä on niin monta, mutta mulle on tärkeitä semmoiset tekstit joissa onnistut kuvailemaan just niitä tunteita mitä käyn läpi.
    -Haaveilija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu samaan aikaan aina yhtä hämmentävältä ja mieltä lämmittävältä, että joku lukee vanhoja tekstejä! ✨ Ihana, että oot viihtynyt mun blogin parissa ❤️

      Poista
  2. Löysin sun blogin pariin opistovuoden aikana ja kun koronan vuoksi jouduimme jäämään etäkouluun, oli mulla hyvin aikaa kahlata koko sun blogin siihen astiset tuotokset läpi. Muistan lukeneeni tekstejä mökin parvella ja itkeneeni niiden samaistuttavuutta. Sain hyvän tilaisuuden käsitellä silloin jo osaltaan taakse jääneitä ajatuksia ja kokemuksia, lukeminen oli jotenkin tosi puhdistavaa. Etenkin Varjele kaikelta pahalta -tarinan pariin on ollut ihana palata aina uudelleen. Iso kiitos siis, että kirjoitat ja jaat sun tekstejä. Sillä on merkitystä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tosi otettu sun sanoista. Merkitsee niin paljon kuulla, että mun kirjoitukset on samaistuttavia ja että niistä on ollut apua omaan elämään ❤️ Suurin syy miksi kirjoitan on se, että joku voi saada näistä edes pienesti sen kokemuksen, ettei ole omien ajatusten kanssa yksin ja toisaalta kokea toivoa, että joskus asiat voi lopulta mennä parempaan suuntaan ✨

      Poista
  3. Löysin ehkä silloin about kymmenen vuotta sitten tän blogin. Jotenkin samaistuin suhun kun tykkäsin itsekin kirjoittaa, ja samaan aikaan ihailin sitä, että uskalsit tehdä sitä myös muille näkyväksi. Itsellä kirjoittaminen on jäänyt muiden harrastusten jalkoihin, ja lisäksi on puuttunut sinniä ja rohkeutta tehdä sitä tosissaan. Iloitsen niin paljon siitä, että oot toteuttanu sun unelmia❤️ Ehkä joskus saan rohkeutta siihen itsekin tän esimerkin kautta... - Sumppak

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla, että täällä on sellaisiakin lukijoita, jotka on löytänyt tänne jo blogin alkupuolella. En voi edes sanoin kuvailla miten erityisellä se tuntuu! 🥰 Ja vau, että oot ajatellut noin musta. Joskus oon kokenut surua siitä, ettei kaikki itselle tärkeät ihmiset oo osannut sanoittaa mulle, että ne on ylpeitä siitä mitä oon saavuttanut. Sen takia on ollut hankala iloita ainakaan kovin pitkään niistä omista onnistumisista ja pitkien projektien valmiiksi saamisista. Todella toivon, että innostut kirjoittamaan enemmän ja ehkä myös annat sun tekstejä muiden luettavaksi ✨ Ihan liian moni teksti jää ihmisillä "pöytälaatikkoon pölyttymään". Tiedän monta lahjakasta kirjoittajaa, jotka ei vaan oo uskoneet itseensä..

      Poista
  4. Sun blogin löysin viime kesänä, kun tuli kai jostain instasta tai muusta vastaan. Alotin vähän lukemaan yhtä Varjele kaikelta pahalta -tarinan osaa, ja jäin heti niin koukkuun, että oli pakko kelata taaksepäin ja lukea järjestyksessä koko tarina. Monta viikkoa luin kaikissa joutohetkissä niitä ja kun lopulta pääsin siihen, mihin olit jäänyt, en malttanut odottaa seuraavaa osaa. Edelleenkin tämä tarina on lempparini, varmaankin siksi, että vaikka en samaistua kaikkiin sen osiin, se on koskettava ja ihana tarina ❤️❤️
    Nimimerkki Hallahiljaisuus. Laitan sen sulle vaikka instassa kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska aina kuulla, et miten joku on löytänyt tänne ☺️ Ihana, että oot tykännyt tuosta novellisarjasta! Mä niin toivon, että mulla ois enemmän aikaa, jotta voisin kirjoittaa siihen jatkoa useammin ❤️✨ Oon kirjoittanut sitä nyt niin pitkään, että merkitsee super paljon, että se on edelleen pidetty ja odotettu tarina 🥰

      Poista
  5. Onnittelut yli kymmenvuotisesta blogitaipaleesta! ❤️

    Mä muistelisin löytäneeni sun blogin pariin loppuvuodesta 2018, kun jollain ASMR-videolla luettiin sun kirjoittama novelli. Sitä kautta päädyin sitten lukijaksi, huomasin että muutkin kirjoittaa tarinablogeja, uskalsin perustaa omani ja jopa pyytää sua tsekkaamaan mun tekstejä. Oon muuten tosi iloinen ja kiitollinen siitä, että päätit silloin tammikuussa 2019 antaa aloittelevalle kirjoittajalle mahdollisuuden ja aloit lukea mun tekstejä. Sun kommentit mun teksteihin on tässä vuosien varrella ollut kultaakin kalliimpia, sillä ne on saaneet mut uskomaan itseeni ja kirjoittamiseeni aina vähän enemmän ❤️

    Mä myös ihailen sua kirjoittajana paljon! Sulla on taito kuvata tunteita ja tilanteita tosi herkästi ja kauniisti, ja lisäksi sä saat tekstilläsi temmattua lukijan mukaan tarinaan. Tähän päälle sun saavuttama unelma julkaistuista teoksista runo- ja nuortenkirjan muodossa on valanut muhun uskoa siinä suhteessa, että mustakin voi jonain päivänä tulla romaanikirjailija. Siis kiitos, että kirjoitat! Toivon, että saan vielä pitkään lukea sun tarinoita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Outski! ❤️ Tuntuu kyllä välillä niin käsittämättömältä, että siitä on jo niin kauan aikaa, kun aloitin.

      En kestä, että sä oot löytänyt tänne sen videon kautta 😅✨ En aina edes muista, että sellainenkin on tehty. Muistan, että oli niin siistiä, että yhtäkkiä oli muitakin, jotka rupes kirjoittamaan tarinoita blogeihin. Olin niin kovasti kaivannut jotain luettavaa, eikä sellaiset arkiset höpötykset enää saanut mua innostumaan, ja toki monet joita olin seurannut, oli kerennyt lopettaa vuosien saatossa. Lämmittää mieltä, että oon voinut olla avuksi. Oot kyllä ansainnut kaiken sen! ❤️

      Kiitos kaikista nuista sun sanoista! Oon tosi otettu, että ajattelet noin minusta ja mun teksteistä. Ja oon kyllä ihan varma, että sä saavutat vielä sun unelman kirjailijana ❣️

      Poista
  6. Mä löysin sun blogin joskus olisko ehkä 7 vuotta sitten , ku kaveri vinkkas että kannattaa käydä lukemassa😄 Luin niihin aikoihin kaikki vanhat tekstit ja sen jälkeen sitä oonki aina innoissani ootellu uusia tekstejä. Oot niin taitava kirjoittamaan, ja oon usein kyynel silmässä lukenut, ku pystynyt niin hyvin samaistumaan. Ihanaa näissä ollu se , että aina sieltä negatiivisten tunteiden taustalta on löytynyt valonpilkahduksia ja toivoa. Sitä on tekstien kautta välillä itekki havahtunut siihen , että mitä ikinä elämä tuokaan tullessaan, kaikesta voi selvitä. Tykkään sun kirjotustyylistä ja -aiheista, joten täällä iha varmasti jatkossakin! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hieno juttu, että oot seuraillut noin pitkään! ✨

      Tuntuu niin tärkeältä kuulla, et mun blogi ja tekstit on voinut olla sulle just sitä, mitä oon niiden toivonut olevan lukijoille. Että vois saada samaistumispintaa ja ne vois myös koskettaa. Ihana, että toivo välittyy synkkienkin aiheiden keskellä ruudun toiselle puolelle! ❤️ Kiitos!

      Poista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤