perjantai 17. kesäkuuta 2016

Ahisti. Toiset laitto kirjeistä kuvia, joissa kerrottiin, että ne oli päässy kouluihin. Mullekin oli tullu kirje. Siinä oli pahoiteltu sitä, ettei mun opintopisteet olleet riittäneet lyseoon. Olin tyhjän päällä. En tiennyt mitä syksy toisi tullessaan. Oli vaikea olla onnellinen toisten puolesta, vaikka olisin halunnut olla. Kaikki tuntu vaan niin pahalta. Ystävien kyselyt -Mihin kouluun sää pääsit?
Selitin jotain, että kirje ei varmaan vielä ollut kerennyt tulla perille. Ehkä se oli eksynyt postissa tai jotain muuta vastaavaa.

Istuin keittiössä ja join kahvia. Se maistu pahalle, mutta sillä ei ollu mitään merkitystä. Mun mielessä pyöri vaan kuva kirjeestä, joka oli saanut mut voimaan pahoin.

Ilta oli pimentynyt. Sääsket söi mut elävältä, mutten tuntenut sitä. Oli vaan se sama olo. Tyhjyys, jolloin ei tuntunut miltään. Istuin portaille. Käännyin katsomaan metsäpolkua. Eliel. Se käveli mun vierelle. Istu ja oli hetken hiljaa.
-Mä oon huolissaan susta. Oon ollu jo pidemmän aikaa. Tiiän, et kaikki ei oo hyvin. Ei oo pakko kertoa, mutta haluaisin oikeesti kuulla.
Mä en jaksanu. Jaksanu sitä, että olin aina se, jolla meni huonosti ja jota säälittiin. En mä kaivannut sääliä. Vain sitä, että rinnalla ois ollu joku aito ystävä. Sellanen, joka välittäis ja ymmärtäis oikeasti.




4 kommenttia:

  1. Tää oli nii ihanasti kirjotettu. Toivottavasti nähtäis pian,on ikävä sua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Katina ❤ niinpä, pitää oikeesti nähellä

      Poista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤