sunnuntai 27. marraskuuta 2016

kiitollinen

Muistin kevään. Oli ollut opisto vuoden viimeiset päivät ja kevätjuhla. Päivä, jonka jälkeen käänsin kirjastani uuden sivun auki. Se sivu on täyttynyt syksyn tapahtumista. Väsymyksestä, stressistä, mutta myös pienistä onnellisuuden hipuista ja hymyistä.

Oon ikävöinyt opistoa. Kämppäiltoja. Yhteisiä leipomishetkiä. Tunnelmoíntia. Revontulia. Kunnon paukkupakkasia, ja niitä niin tärkeiksi ja rakkaiksi tulleita ystäviä. Oon järjestänyt mielessäni opistovuoden tapahtumia. Ensimmäiset kuukaudet olin niin hukassa. Itteni ja ajatusteni kanssa. Vuoden aikana sain rakennettua mun ympärille hyvän itsetunnon, joka oli pari vuotta aiemmin hiipunut jonnekin mustaan.

En tiennyt mihin mä kuuluin. Missä mun kuului olla. Hypin porukasta toiseen ja tunsin itseni epäonnistujaksi, kun mikään niistä ei tuntunut omalta. Paha olo iski iltaisin. Lukuisat kerrat muiden viettäessä iltaa muualla, mä makasin mun sängyllä käpertyneenä peiton alle, tai kävelin hiljaisessa metsässä katseilta piilossa. Halusin olla yksin, mutta aina sisimmässäni toivoin, että joku olisi huomannut mun puuttuvan. Kysynyt jälkeenpäin minne mä olin lähtenyt kesken kaiken. Jälkeenpäin mä olen ajatellut ja tajunnut, että eihän meistä kukaan ole täydellinen. 

Onnenkyyneleet valuvat poskiani pitkin. Suljen viimeisen sivun opistovihkosta ja tunnen suurta kiitollisuutta siitä, miten paljon sain tuon vuoden aikana. 

8 kommenttia:

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤