Hiilen mustaa #8

Kävelin lumisia katuja pitkin. Talvi oli tullut yllättäen ja lumi oli peittänyt kaiken mustan ja synkeän alleen. "Emily", kuulin jonkun huutavan takaani. Käännyin ja näin kahden poliisin juoksevan minua kohti. Ryntäsin juoksuun. Käännyin seuraavasta kadun risteyksestä vasemmalle. Loikin aitojen yli ja juoksin talojen pihoja pitkin. Sydän hyppi ja pelkäsin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. En halunnut jäädä kiinni. Kuulin ääniä edestäni ja pyörähdin ympäri. Ääniä kuului takaa ja edestä. Mihin minä voisin piiloutua. Suljin silmäni ja ajattelin pimeää. Tunsin varjojen liikkeet käsilläni ja tunsin haihtuvani ilmaan. Avasin silmäni ja katselin jalkojani. Niitä ei enää ollut. Nostin käteni ja katsoin niitäkin. Nekin olivat poissa. Olin muuttunut ensimmäistä kertaa varjoksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni minä todella olin varjojen enkeli.

Hiilen mustaa #7

Fylandi, varjojen enkeli. Pystyisinkö uskomaan sen kaiken. Pystyisinkö uskomaan senkin, että Noel oli varjojen prinssi, ja että olin nähnyt tulevaisuuteen. Minä uskoin. En olisi voinut koskaan ajatella Noelin valehtelevan minulle, mutta minä pelkäsin sitä kaikkea, mitä minä vielä joutuisin kokemaan. Noel oli kertonut minulle kahdesta maailmasta. Valon ja varjojen maasta. Ne taistelivat keskenään johtajuudesta. Siitä, että kumpi oli vahvempi. Lopulta valo kuitenkin voittaisi ja varjojen maa katoaisi ikuisiksi ajoiksi. Minun tehtäväni oli varjella varjojen maata Noelin kanssa, kun aika koittaisi. Noelin isä oli varjojen kuningas ja kun hän luopuisi johtajuudesta, Noelista tulisi varjojen maan prinssi, uusi johtaja.

Hiilen mustaa #6

Pyörin edelleen ja tunsin pyörtyväni. Lopulta jalkani koskettivat maanpintaa ja avasin silmäni. Näin Noelin istuvan tuolissa huoneessa, jossa olin nukkunut. "Noel", sanoin, mutta hän ei kääntynyt katsomaan eikä sanonut sanaakaan. Kävelin hänen luokseen ja kosketin hänen kättään, mutta hän ei edelleenkään reagoinut mitään. Noel kääntyi katsomaan sängylle päin ja näin itseni istumassa sillä. Toinen minä sanoi Noelille: "En ymmärrä mitä tapahtui. Lattia vain katosi jalkojeni alta ja yhtäkkiä olin taas täällä huoneessa. Sinä istuit siinä ja minä katselin itseäni, joka istui tässä sängyllä." Noel katseli sängllä olevaa minua ja sanoi: "Emily. Tämä kivi vie tulevaisuuteen. Se näyttää sellaisia asioita, jotka ovat merkittäviä sinulle, varjojen enkeli." "Miksi se sitten näytti minulle sinut ja minut keskustelemassa täällä huoneessa?" sängyllä istuva Emily kysyi. "Tällä hetkellä tulevaisuudessasi ei ole mitään merkittävää, paitsi tämä", Noel sanoi, käveli tulevaisuuden Emilyn luokse ja halasi häntä.

Tunsin kieppuvani uudelleen ja pian seisoin paikallani Noelin edessä. Kävelin takaisin sängylle ja istuin siihen ja sanoin: "En ymmärrä mitä tapahtui. Lattia vain katosi jalkojeni alta ja yhtäkkiä olin taas täällä huoneessa. Sinä istuit siinä ja minä katselin itseäni, joka istui tässä sängyllä." Noel katseli minua ja sanoi: "Emily. Tämä kivi vie tulevaisuuteen. Se näyttää sellaisia asioita, jotka ovat merkittäviä sinulle, varjojen enkeli." "Miksi se sitten näytti minulle sinut ja minut keskustelemassa täällä huoneessa?" kysyin. "Tällä hetkellä tulevaisuudessasi ei ole mitään merkittävää, paitsi tämä", Noel sanoi, käveli luokseni ja halasi minua. "Minä näin tämänkin", sanoin hiljaa. "Tiedän", Noel sanoi ja päästi minut irti. "Ei ole turvallista käyttää sitä silloin, kun ei ole oikeasti tarvetta", hän vielä sanoi ja käveli pois huoneesta.

Hiilen mustaa #5

"Oletko sinäkin varjojen enkeli?" kysyin. Hän pudisti päätään ja sanoi: "Minä olen varjojen prinssi." "Pystynkö minä puhumaan sinun mieleesi?" kysyin. "Et", hän vastasi, hymyili ja jatkoi taas: "Sinä pystyt paljon parempaan. Pystyt muuttumaan varjoksi."

Yritin muuttua tahdon voimalla varjoksi, mutta se ei onnistunut. Noel katsoi yritystäni ja sanoi sitten: "Pystyt vain silloin, kun joku uhkaa sinua." Nostin katseeni häneen ja kysyin: "Mitä sinä olisit näyttänyt eilen minulle?" "Tämän", hän kuiskasi mieleeni ja näytti hopeista kiveä kämmenellään. Kosketin sitä ja tunsin kieppuvani. Lattia katosi jalkojeni alta ja näin vain pelkkää pimeää. Mihin minä olin joutunut.

Hiilen mustaa #4

Säpsähdin hereille. Auringon valo tulvi ikkunasta sisään ja sai hiukseni loistamaan kultaisina. Hän istui huoneessa ja katseli minua. "Miksi sanoit minua Fylandiksi?" kysyin hiljaa. "Älä huijaa ettetkö tietäisi mikä olet", hän sanoi. "Minä olen ihminen", sanoin ja katselin hänen silmiään. "Niinkö sinä luulet?" hän kysyi hämmästyneenä. Nyökkäsin ja hän jatkoi: "Emily. Sinä et ole ihminen." Mistä poika tiesi nimeni. "Mikä minä sitten olen, jos en ihminen?", kysyin ja tuijotin ikkunasta ulos. Hän ei liikuttanut suutaan, mutta kuulin hänen sanovan mielessäni: "Etkö ole koskaan ihmetellyt, että miksi näet varjot ja miksi tunnet ne." Loput hän sanoi ääneen: "Emily. Sinä olet varjojen enkeli eli fylandi."

Kävelin portaita alakertaan ja näin varjojen liikkuvan minua kohti. Ihan kuin ne olisivat muka nähneet minut. Ihan kuin ne olisivat pystyneet koskettamaan minua. Tunsin sävähdyksen ihollani ja kirkaisin. Alakerran lamput syttyivät ja joku huusi: "Emily. Mene nukkumaan." Varjot olivat hävinneet ja niin minä kävelin takaisin omaan huoneeseeni. "Emily", joku sanoi mielessäni. Aukaisin silmäni ja tajusin yhä istuvani sängyllä pojan luona. "Sinä tiedät nimeni, mutta minä en tiedä sinun", sanoin hänelle. Hän katsoi minua hiilen mustilla silmillään ja sai poskeni heloittamaan punaisina. "Onko kukaan koskaan kertonut, että näytät söpöltä hymyillessäsi?" hän kysyi. Pudistin päätäni. Hän katseli minua ja hymyili. Kuiskasi mieleeni: "Minun nimeni on Noel."