varjele kaikelta pahalta #58

Lasken lyijykynän tasolle, joka tärisee hivenen junan jyskyttäessä raiteita pitkin eteenpäin. Turkinpippuripussi, joka lojuu kaiken tietokoneen rojun keskellä, alkaa huolestuttavasti näyttää melko tyhjältä, joten taittelen sen kahtia ja tungen sen repun sivutaskuun.

Jos joskus niin tänään mulla on ollut aikaa ajatella. Eikä puhuta minuuteista vaan tunneista. Olen ajatellut Matiasta ja koko tätä juttua, joka välillämme on ollut, mutta jolle kumpikaan ei ole osannut antaa nimeä.

Säätöä? Vaiko seurustelua?

Olen melko varma, että kummallakin on toiveena jakaa tulevaisuudessa yhteinen elämä. Kotikin.

Mutta silti jostain selittämättömästä syystä pelkään. Pelkään, ettei se jokin, joka on hetkittäin ollut enemmän ja vähemmän olemassa, ehkä sittenkään kestä.

Jaksaako Matias odottaa, että mä tulen takaisin. Tai mikä vielä pahempaa. Entä jos se tapaa jonkun toisen. Jonkun, joka on valmis siihen kaikkeen, mitä yhteisen tulevaisuuden rakentaminen vaatii.

Sitoutumaan. Etsimään rajoja. Opettelemaan rakastamaan.

Ja se riipaisee syvältä.

Mä en tiedä, voisinko ikinä olla valmis päästämään irti. Luopumaan siitä kaikesta, jota mä olen saanut kokea sen ihmisen kanssa.

Ja huomaan kysyväni itseltäni uudelleen ja uudelleen - Lili, uskallatko sä luottaa siihen, että elämä kantaa? Enkä mä kykene vastaamaan.

Muistan edelleen isän sanat, kun se puhui joskus mulle avioliitosta.

- Se on kuin hyppy tuntemattomaan ihmisen kanssa, jonka sitä luulee tuntevansa. On kuvitellut valmiiksi, millaista se on ja sitten kuitenkaan mikään ei mene niin kuin on suunnitellut. Mutta uskovaisena sitä haluaa luottaa taivaan Isän johdatukseen. Kyllä se on niin, että se toinen on sinulle tarkoitettu, jos astelette vihille. Se on sellainen elämän mittainen koulu.

Ja jos koskaan niin nyt, kaipaan isää ihan mielettömän paljon.

Tuntuu käsittämättömältä, että mun elämässä ei ole yhtäkään turvallista aikuista, jolle voisin purkaa mun ajatuksia. Ketään, joka voisi laskea käden olkapäälle ja jakaa lohdullisia sanoja siitä, mitä mun kannattaisi tehdä tai olla tekemättä.

Stten mä kuitenkin muistan sen ihmisen, joka on jaksanut tukea mua viimeisen vuoden ajan, mutta josta mä en ole hetkeen kuullut mitään. Ja jotenkin vain tiedän, että sille voi soittaa oli tilanne mikä tahansa.

Jullelle.