Musta tuntuu, että tää on ollut vuosi, josta on jäänyt tosi hatarat kuvat. Vuosi, jonka aikana oon tuntenut ja kokenut yksinäisyyttä enemmän kuin aikoihin. Vuosi, jonka aikana oon itkenyt tunteiden takia, joita en sais tuntea. Vuosi, jolloin oon halunnut päästä elämässä eteenpäin ja tehdä unelmista totta. Mutta samalla se on ollut vuosi, jolloin oon pettynyt kymmeniä kertoja, itkenyt lohduttomasti pimeässä huoneessa. Ajatellut, etten enää kykene nousemaan sängystä tai etten selviä työharjoittelusta loppuun. Oon kipuillut sydänsurujen kanssa. Satuttanut ihmistä, josta olin ennen välittänyt. Ollut väsynyt ja uupunut.
Kevät meni koulussa. Kasvun tukemisen jaksosta on jäänyt mieleen vain oppitunnit, joilla opettaja pisti mut ja toisen oppilaan silmätikuiksi ja joita vihasin. Hain toisiin kouluihin. Otin yhteyttä eri koulujen opoihin. Olin vaihtamassa alaa.
Oli työharjottelu, jonka vedin viikon lyhyempänä ja lähdin jenkkeihin viideksi viikoksi. Kesä oli täynnä tunteita laidasta laitaan. Olin onnellinen, surullinen, pettynyt ja vihainen. Näin ystäviä. Kävin uimassa ja mökillä. Valokuvasin. Reissasin.
Syksyllä muutin uuteen kämppään luokkakaverin kanssa. Alkoi uuteen totuttelu. Luokka vaihtui toisena päivänä. Sinnittelin pinnalla, vaikka välillä teki mieli vajota. Tein itsenäisiä kursseja ja mun koulupäivät venyi pitkiksi.
Oli taas työharjoittelu ja paluu kotiin vanhempien luo. Nautin. Jaksoin pitkästä aikaa liikkua ja urheilla. Olin onnellinen lämpimistä ja aurinkoisista päivistä. Asiakkaista, joiden kanssa viihdyin töissä.
Oli muutaman viikon loma, josta vietin suurimman osan ajasta serkkujen luona. Nautin vapaudesta ja elämästä maaseudulla iltaisin hampaita pestessä tähtitaivaan alla.
Oli jälleen kerran luokan vaihto. Osaamisalan valinta. Tutustuin uusiin ihmisiin. Kyläilin. Aloin suunnittelemaan ja toteuttamaan radio-ohjelmia kesäksi. Lupauduin toimittajaksi lehteen ensi vuodeksi. Pääsin blogistiksi nuorten sivuille.
Joulukuussa tulin taas kotiin. Vietin aikaa siskon, sen miehen ja heidän lapsen kanssa. Kävin monta kertaa luistelemassa. Kokosin palapelejä. Nautin hetkistä perheen kanssa. Kaipasin ystäviä ja syvällisiä keskusteluja. Nukuin päivisin pitkään ja sain unta vasta myöhään yöllä. Soittelin kavereille puheluita. Puhuin pitkästä aikaa englantia.
Tän vuoden aikana oon jälkeen kerran kasvanut ja aikuistunut, vaikken miellä itteäni vielä aikuiseksi. Oon kokeillut omia siipiä, miten pitkälle jaksan lentää. Ylittänyt omia rajoja ja pelkotiloja. Selvinnyt mahdottomilta tuntuvista asioista. Hymyillyt vastaantulijoille. Nauranut kavereiden jutuille. Istunut notskin ääressä ja vain katsellut tulta. Istunut rannalla ja kuunnellut aaltojen liplatusta. Kirjoittanut blogia ja silloin tällöin päiväkirjaa. Muokkaillut kirjan käsikirjoitusta. Opetellut soittamaan pianolla kuutamo sonaattia. Käynyt kiinalaisessa ravintolassa syömässä ja nauttinut jäätelöstä auringon lämmössä torinrannassa.
Elämä on ottanut, mutta myös antanut paljon. Toivon, että ensi vuonna ovet mun unelmiin avautuis ja ne mahdollistuis. Että tutustuisin vielä uusiin ihmisiin ja löytäisin ne tärkeimmät ihmiset vierelle, joiden seurassa olis aina hyvä olla. Että mulla ois kaveriporukka, jolla tehtäis kaikkea. Että saisin kirjan viimein valmiiksi ja julkaistua. Että jaksaisin vielä kirjoittaa blogia ja löytäisin uusia intohimon kohteita. Asioita, joita tavoitella täydellä sydämellä. Mutta kaikista eniten toivon, että olen onnellinen ja kiitollinen siitä kaikesta mitä mulla tällä hetkellä on.