Välipala vinkkejä

Koulun jälkeen, ku mietin mitä söisin, niin tuli idea tehä tällanen välipala-postaus. Jos musta tuntuu, et kotona ei oo mitään ns. hyvää syötävää, ni jätän tyyliin syömättä ja illalla tajuan, et hupsista en oo syöny melkei mitään. Tässä siis muutamia vinkkejä mitä voi syödä välipalaksi. Yritin keksiä sellasia, joihin löytyy ainekset ainaki meiän kotoo oikeestaan aina. ps. Kuvat ei liity näihin :D

Omenalohkoja kuppiin. Normaalisti mulla ei tuu syötyä omenoita, koska inhoon syödä niitä silleen kokonaisena ja harvemmin jaksan ees kuoria. Omenalohkot on helppo ja nopsa tehä, ja niitä on paljo kivempi syödä.

Ruisleipä, jonka päällä on punajuurisalaattia. Meillä on oikeesti melkein aina punajuurisalaattia ja se on leivän päällä tosi hyvää + se on silleen aika täyttävää. Esim jos kotona ei oo juustoa ja kurkkua, ni en tykkää syödä ruisleipää paljaaltaan. Sillon on hyvä laittaa punajuurisalaattia ja popsia leipää menemään. (Myös tuorejuustolevitteet on hyviä. Tykkään ite ainaki sellasesta yrtti- ja ruohosipuli levitteistä.)

En oo moniin vuosiin enää tykänny jogurtista ja siksipä meillä on kotona usein maustamatonta jogurttia. Laitetaan siihen joko marjoja tai hedelmiä. Tietty myslitkin käy, mut ite tykkään vaan harvoista mysleistä ja meillä ei oo kotona niitä ku ehkä pari kertaa vuodessa.

Paistettu kananmuna. Siihen ei mee loppupeleissä ees kauan aikaa. Rikot vaan kananmunan/munat paistinpannulle, paistat molemmilta puolilta ja laitat mausteita oman mielen mukaan.

Pikasalaatti. Jos kotoa löytyy jotain salaattiaineksia esim. kurkkua, tomaattia ja salaattia, niin tee niistä itelle annos. Sitten viel tietty plussaa, jos on salaatinkastiketta. Suolapähkinät ja chilipähkinät sopii kans tosi hyvin salaatteihin. Salaatin voi tehä oikeesti tosi erilaisistakin aineksista. Ainakin mun isosisko tekee niitä millon mistäkin ja aina näyttää yhtä herkullisilta.

Smoothie. Jos kotoa löytyy marjoja tai hedelmiä, ni ei muuta ku teet itelles sellasen smoohtien mistä tykkäät. Toinen vaihtoehto on pirtelö. Yleensä siihen laitetaan jätskiä, mut oon ite monesti tehny silleen, et oon vaan laittanu maitoo, marjoja ja sokeria.

Toivottavasti tästä löyty teille ees yks joku uus vinkki! Mulla ei oo tullu tätä aikasemmin hirveesti ees mietittyy, et mitä vois oikeesti syödä välipalaksi kotona, jos tuntuu, et kaapit pullottaa tyhjyyttään.

Keksittyjä

Istun keinussa. Aurinko paistaa suoraan silmiin. Puristan silmät tiukasti kiinni. Hymyilyttääkin vähän. Tässä on niin ihanan rauhallista olla. Muutama kukka näkyy jo kukkapenkissä ja melkein kaikki lumet ovat sulaneet pihalta.

Illalla, kun pesen hampaita, se tulee. Paha olo. Pahempana kuin koskaan ennen. Istun lattialle ja yritän hengittää syvään. Muistan sen, kun sanoit, että ei saa antaa sen viedä mukanaan. Olisi niin paljon helpompi saada se lähtemään pois, jos sinä istuisit vieressäni ja pitäisit kädestäni kiinni. Kuiskaisit korvaani lohduttavia sanoja. Mutta oli vain tyhjä huone, himmeästi palava loisteputki ja hiljaisuus.

Täysikuu loistaa taivaalla. On jo alkanut hämärtää. Taivas on punertava. Polku mutkittelee edessäni. Hiljaista. Kävelen hitaasti eteenpäin. Väsyttää jo. Muutama kyynel tipahtaa poskelle. Voi kun se koti jo näkyisi. Aika tuntuu pysähtyvän. Kotona ovat varmaan jo huolissaan. En minä halunnut eksyä. Nilkka muljahtaa ikävästi. Istun puunjuureen ja irrotan kengän. Jalka on turvoksissa ja kipeä. Tämäkin vielä. Joku huutaa metsässä. Polun päässä näkyy lyhtyjä. Lopulta he tulevat luokseni. Nostavat reppuselkään ja kantavat kotiin.

Kastepisaroita sammaleilla.
Hämärtyvä ilta.
Pieni lapsi kävelee metsässä.
Yksin.

Sade kastelee hiukset hetkessä. Tielle on muodostunut paljon lätäköitä. Kävelen koulusta kotiin. Raskas koulureppu painaa hartioita. Harmittaa matikankoe. Opettajakaan ei ollut tyytyväinen. Lopulta tuttu kyltti näkyy edessäpäin. Askeleet nopeutuvat. Hyräilen hiljaa tuttua kappaletta. Avaan oven ja astun eteiseen. Keittiöstä leijailee vastaleivotun korvapuustin tuoksu. Riisun märät kengät ja takin eteiseen. Keittiön pöydällä on lautasella pullia. Kaadan lasiin maitoa ja istun ikkunan eteen syömään. Sade näyttää kauniilta sisältä katsoen. Joskus on vain ihana laittaa kumisaappaat jalkaan ja lähteä kävelemään sateeseen. Ainakaan kukaan ei tule silloin vastaan. Pikkuveli tulee näyttämään piirustusta. Hymyilyttää tikku-ukko, jonka silmälasit ovat vinksallaan. "Te oot tinä", lapsen ääni sanoo tyytyväisenä. "Niimpä näyttää olevan. Tää on tosi hieno", sanon ja pikkuveljen huulet kääntyvät ylöspäin. Ehkä kaikkien näiden pienien asioiden takia on niin ihana aina tulla kotiin.

Kopsasin tuohon kolme tekstiä, jotka oon julkassu facessa, mutta onneksi vaan muutamat teistä on lukenu nuo! :) ps. Olen pahoillani, että täällä on nyt pyörinyt paljon näitä joutsenkuvia, mutta aina, kun olen halunnut julkaista jonkun postauksen, niin kamerasta on loppunut akku ja en ole voinut laittaa uudempia otoksia. Niitä sitten seuraaviin postauksiin.

Tekstit ovat fiktiivisiä. Elä kopioi niitä! 

Kesäfiilistelyä

Monien blogien puolella on pyöriny näitä samantyylisiä kesäpostauksia, joissa kerrotaan asioita, joita aikoo tehä kesän aikana tai kesälomalla. Mulla tuli itellä kunnon kesäfiilis, niin ajattelin sitte toteuttaa tämmösen. Oon aina ollu enemmän kesäihminen, ku talvi-ihminen. Toisaalta keskikesä ei oo mikään älyttömän kiva. On sääskiä, liian kuuma ja tulee helposti auringonpistos. Loppukesästä/alkusyksystä ei oo enää sääskiä eikä paljo muitakaan ötököitä, on tarpeeksi lämmintä ja kaunis ruskanväritys.
 Mikä on teiän mielestä kesässä parasta aikaa?

Kesällä haluan polkee pyörällä jonkun kunnon matkan esim meiän mökille. Nukkua siellä yön yli ja nauttia vaan kesästä.

Aion käyä monta kertaa mökillä. Uida, saunoa, soudella kanootilla ja syödä lettuja ja sipsejä kokiksen kans.

                                                              (c) sisko. Otettu kännykkäkameralla

Oon paljo ystävien kans ja reissaan pitkin Suomee. Haluan nähä niitä kavereita ja ystäviä, joita näkee harvoin.

Meinaan olla kesätöissä. En vielä tiiä missä, mutta paikka mulla jonnekkin kuitenki on :)

                                                          (c) sisko. Otettu kans kännykkäkameralla.

Aion kävellä avojaloin nurmikolla ja pelata lenttistä.

Aion popsia jätskiä ja syödä tuoreita mansikoita suoraan takapihalta.

Haluan käydä vihdoinkin kanootilla yhen saaren ympäri.

Yritän ruskettua enemmän, ku aikasemmin. Tosin se voi olla aika vaikeeta, koska en rusketu millää..

Haluaisin käyä  vaeltaa riparityttöjen kanssa jossain ja nukkua vähintään yhen yön teltassa.

Haluan hymyillä. Nauttia täysillä kaks viikkoa pitemmästä lomasta (niitten kesätöitten lisäksi tietty..)

Meinaan lukee paljo kirjoja :D Vois vaikka yhistää sen siihen rusketuksen saantiin.

Aion liikkua ja urheilla enemmän ku koskaan aikasemmin.

Haluan käydä kauniina kesäyönä lenkillä. Juosta vaikka varpasiltaan :D

Aion vaan olla.

8 suosikki blogia

Oon tässä aika vasta löytäny monta aivan ihanaa blogia ja siksipä haluan jakaa ne teiän kanssa, jos sieltä löytyis vaikka teillekki jotain uutta luettavaa! :) Joissakin blogeissa ei ollut esittelyä, niin tekasin sitte nopeesti. Käykää tsekkaa kaikki blogit ja lukekaa sieltä lisää, ni saatte paremman kuvan! :)

Pintapuolta 

Laura, kuustoistavuotias lähihoitaja opiskelia joka kirjottaa pintapuolta sillee rennosti ja rempseesti turhia kaunistelematta.

Mylifeinitssimplecity

Blogia kirjoittaa vuonna -97 syntynyt tyttö. 

Thisis-awesome

Blogia kirjoittaa 17-vuotias tyttö. Aivan ihania kuvia ja mukavaa luettavaa. Uusia postauksia ootan aina ite innolla! :)

 Kesaheinia

Olen Soila, 16 vuotias lähihoitajaopiskelija.
Rakastan kuvailua, ulkoilua, sisustusta ja rauhallisia kotihetkiä. 
Olen positiivisesti ajatteleva naisenalku, joka yrittää löytää kaikesta jotain iloista, tai ainakin lohduttavaa. 
Haluan kirjoittaa blogia koska kirjoittaminen on niin mukavaa, ja kuvaaminen on vielä mukavampaa ja olis tylsää pittää kaikki kuvat vaan itellä. 
En halua täyttää blogiani omilla kuvilla. Tykkään vaatteista, mutta muotiblogia tästä ei saa mitenkään. Haluan jakaa blogissani elämän pieniä ja suuria onnenhippuja. 
Laittakaahan kommenttia, jos joku asia mietityttää, tai ihan muuten vaan! 
Viihtykää! 

Steenunelmia

-99 tyttö Etelä-pohjanmaalta. Kamerana 700d. Kahden koiran omistaja. Aikani kuluksi kuvailen, sekä soitan pianoa ja viulua. Tää blogi on lähinnä kuvien purkua varten.

Jaaakka

Eksyit pienen haaveilijan blogiin. Tykkään laulaa,soittaa,puhua ja haaveilla. Nautin siitä kun ei ole minnekkään kiirettä. Puhun paljon, mutta nauran sitäkin enemmän.Pientä temperamenttisuuttakin löytyy tästä tyypistä.
Blogi on ehkä enemmän valokuvapainotteinen, mutta tekstiäkin tulee aina kun on fiilistä kirjoittaa jotakin.

Linkinelamaa

Tätä blogia kirjoittaa 17-vuotias lukiolaistyttö Kuopiosta. Mut tunnetaan nimellä Linnea, tai tuttavallisemmin Linkki. Kirjotan blogia fiilispohjalta ja postauksien aiheet hyppii tavallisimmista arkisista asioista tyyliin ja sisustukseen, harrastuksiin ja elämän ihmetyksiin.

Mmmiljaa

Pian 16-vuotiaan tytön ajatuksia ja pohdintoja, välillä rennommasta ja välillä vakavemmasta kulmasta. Elämänmakuisia tekstejä, joiden aihepiirit hyppelevät fiiliksestä riippuen laidasta laitaan. Höysteenä #tb-kuvamateriaalia. Tervetuloa!♥
Toivottavasti viihdyt blogissani!

Toivottavasti näistä nappas joku. Ite ainakin tykkään! :)

Elä mene..

Junan ääni kuului jo.
pelotti..
elä mene, sanoin.

             Sade piiskasi asfalttia.
               oli pimeää
               vain junan valot näkyivät kaukana.

                               Tartuin käteesi
                                 ravistit sen irti
                                 sanoit, anna minun olla.

                                                    Luulitko, että se olisi niin helppoa.
                                                   Ajattelitko, että pystyisin vain unohtamaan.
                                                   Mietitkö yhtään, että mitä minulle kävisi.
                                                   Seisoit läpimärkänä raiteilla.
                                                   Kasvosi olivat painuneet alaspäin.
                                                   Silmäsi olivat kiinni, mutta ne täyttyivät kyynelistä.
                                                                 
                                                                           Minä seisoin hiljaa.
                                                                              tietämättä, että mitä tekisin
                                                                                  oli vain aika, joka kulki liian nopeasti.

                                                                                            Valokiilat tuntuivat olevan jo lähellä.
                                                                                                mustat raiteet olivat märät,
                                                                                           ja sinun hiuksesi riippuivat kasvojesi edessä.

                                                                                              Aika tuntui pysähtyvän.
                                                                                                     kuului vain jarrujen kirskuntaa
                                                                                                  suljin silmäni.. ja kuulin sinun huutavan
                                                                                         




























Avasin silmäni. Sinä istuit vieressäni. Kasvosi olivat kyyneleiset. Minä kyykistyin viereesi. Halasin niin kauan, että en enää tuntenut käsiäni. Lopulta sinä nousit, ja sanoit: "Annatko anteeksi?"

Teksti on fiktiivinen. Älä kopioi sitä ilman lupaa! 

Se tunne

Tiiättekö sitä tunnetta, ku saatte tehtyä jonkun sellasen kokeen, mikä ois pitäny tehä aikoja sitte, mutta se on vaan aina siirtyny eteenpäin.

Tai sitä, ku alkaa viikonloppu ja sulla ei ois mikään kiire polkee kotiin, mutta polet vaan täysillä, ku oot niin mielissään.

Tai sitä, ku joku ihana on leiponu jotain hyvää kotona.

Tai sitä, ku nurmikko alkaa vihertää ja tarkenee olla ulkona ilman takkia.

Tai sitä, ku hiekotukset otetaan asfalttiteiltä pois ja pääsee rullistelee tai skeittaa.

Tai sitä, ku sulle ilmestyy yhtäkkiä postilaatikkoon kirje joltain ystävältä.

Tai sitä, ku oot maannu päiväkausia sängyssä sairaana ja sitte tajuat pystyväsi menemään kouluun. Luit oikein, siis kouluun! Sen takia ei oo kiva olla koulusta pois, ku jää niin helposti paljonki jälkeen asioissa.

Tai sitä, ku oot omissa ajatuksissa koulussa ja sanot väärän vastauksen opettajan kysymykseen ja se pyytää toistaa monta kertaa, koska luulee kuulevansa väärin. Sitte lopulta tyydyt vaan sanomaan, että ei mitään. (facepalm)

Tiiättekö myös sitä tunnetta, ku ulkona arska porottaa ihan täysillä ja on ihan hullun lämmin.

                                                          Meiän pikku pupu! <3

Tai sitä tunnetta, ku kirjastolta tulee sun puhelimeen viesti ja ne ilmottaa, et on kaukolainannu sulle kirjoja ja et ees oo pyytäny lainaa. Sitte sun ei tarvi ees maksaa niistä.

Tai sitä, ku matikan-ja enkun valtakunnallisetkokeet on ohi.

Tai sitä, ku jollain vaan on niin ihana proffakuva, et aina ku katot sitä, niin rupee hymyilyttää.

Tai sitä, ku meet kuvaa ulos ja tajuat, että se on vaan niin rakas harrastus.

TAI SITÄ, KU JOKU IHANA KOMMENTOI SUN BLOGIIN JOTAIN NIIN KIVAA, ETTÄ HYMYILET SILLE KOMMENTILLE KAUAN!

Sekalaista

Oonko oikeesti merkannu sulle mitään..
Miks musta tuntuu, että oon itkeny enemmän ku hymyilly sun takia.
Onko se aitoa ystävyyttä, että toinen jättää yksin..
Onko se aitoa ystävyyttä, jos yrittää pitää sitä yksin yllä.
Välitätkö oikeesti, vai leikitkö sää vaan mun tunteilla..
Välillä mietin, että pitäiskö mun vaan luovuttaa ja päästää irti..

Paiskaan oven kiinni ja laitan oven lukkoon. Istun lattialle ja nojaan seinään. Annan kyynelten valua. Valtava jomotus tuntuu koko ajan pässäni. Eikö kukaan koskaan ymmärrä, vai eikö kukaan halua edes ymmärtää. Itken ja tärisen. Kipu tuntuu kaulassa asti. Lisää kyyneleitä. On vain pakko jaksaa, vaikka oikeasti kenenkään ei tarvitsisi jaksaa tällaista. Minä luovutin kerran. En hakua toista kertaa, sillä silloin jäljelle ei jää enää mitään.

Te ette ymmärrä, että te satutatte mua enemmän, ku minä voin satuttaa teitä koskaan..

Loskaiset kadut. Pieni poika istuu kadun reunalla. Vaatteet ovat repaleiset. Pakkasta muutamia asteita. Tuuli ottaa mukaansa roskia. Se kuljettaa niitä ympäri kylää. Jos katsoo tarkasti, huomaa, että pojan sylissä on kissanpentu. Se tärisee ja poika silittää sitä varovaisesti. Sormet sinertävät kylmästä. Välillä hän painaa kätensä kissan turkkiin. Ilta saapuu. Pakkanen kiristyy. Loska muuttuu jääksi ja kadut ovat liukkaita. Poika tärisee yhä paikallaan. Ei vain ole paikkaa minne mennä. Kissa vikisee hänen sylissään. Heillä molemmilla on nälkä. Ei vain ole ruokaa. Aurinko nousee ja saa pakkasen huurruttamat puut kimaltamaan sen valossa. Poika nojaa yhä talon seinään. Hän nukkuu kissa syliinsä käpertyneenä. Kasvot ovat kalpeat ja kylmät. Kissa nousee ja yrittää nuolla pojan kasvoja, jotta saisi tämän hereille. Silmät pysyvät kiinni. Tuli rätisee takassa. Huone on täynnä lämpöä. Kissa syö tyytyväisenä ruokaansa, mutta jossain syvällä sisimmässään, se kaipaa ystäväänsä. Poika avaa silmänsä. Joku kantaa häntä käsillään. Hymyilevät kasvot, valkoinen puku ja siivet. Enkeli. Tässä on turvallista olla, hän ajattelee. Poika sulkee silmänsä onnellinen hymy huulillaan.

Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin. Älä kopio niitä ilman lupaa!

Ei enkeleitä ole olemassa. Eikö?

Elämä täynnä lyhyitä hetkiä, merkityksettömiä. Ne huomaa vasta sitten, kun aika on jo päättymässä tai kun se on jo päättynyt. Silloin, kun veli ei ollut vielä lähtenyt, ei osannut nauttia niistä pienistä elämän rippeistä. Onnellisista hetkistä. Vasta jälkeenpäin niitä tuli ajateltua. Silloin olisi halunnut palata ajassa taaksepäin.

Hiljaisina hetkinä sinä tulet mieleeni.

Ikävänä ja kaipuuna.

Antaisin mitä tahansa,

jotta voisin vielä kerran nähdä sinut.

Katselin veljeni kuvaa. Hymy. Se oli niin kaunis. Aito. Täydellinen. Miten ikävä minulla olikaan tuota hymyä, nuita aina säihkyviä silmiä, veljeä. Katsoin ylös taivaalle. Pilvinen taivas. Sininen. Ihmeellinen. Joku sipaisi poskeani. Hiljaa valkoinen kaunis höyhen leijaili kädelleni. Nostin katseeni ja katsoin enkelin siipiä.

Enkelillä oli kädessään ruusuja. Hän hymyili. Lauloi hiljaa tuutulaulua. Painoi silmäni kiinni ja nosti minut käsilleen. En pelännyt lainkaan. Oli pelkkää valkoista. Lopulta näin veljeni kasvot. Hän käveli pitkin tienlaitaa. Vihelteli onnellisena. Hänellä ei ollut huolen häivääkään. Avasin silmäni ja istuin yhä pihakeinussamme. Enkeliä ei näkynyt enää missään. Kädessäni oli vain ruusun terälehtiä.
                           
                                                         Ruusujen enkeli..

Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin. Älä kopio niitä ilman lupaa!

Tajuatko?

Se meni sillalle. Tajuatko?
     minun sisko
se juoksi ja hyppäs.

                        Tuulee.
                              en halua itkeä
                        se on heikon merkki.

Tajuatko? meiän Juulia.
   etkö?
          en minäkään.

 Tuuli kuiskaa mun toiveen.

Seison niin kauan, että näen vihdoin. 

Punainen heijastin. 

Se, jota Juulia käytti aina. 

Siellä se kellu veden pinnalla.

Näytti niin yksinäiseltä. 

                                                    

                                    Minun sisko.

                                           hyppäs sillalta

                                minun.. sisko..

                                                                                                                  Miks se meni sinne?

                                                                                                              luulin, et se oli onnellinen

                                                                                                                     oliko sillä paha olla?

      

                         Oisitko sinä hypänny perässä?

                 en minäkään

                            tai en tiiä.

        Kuva otettu täältä
Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin. Älä kopio niitä ilman lupaa!

                                                                   

Taivas maalattu pensselillä

Elämä välillä niin vaikeaa. Tunneilla väsyttää. Opettaja huomauttaa aina välillä. En vain jaksa välittää. Koulun jälkeen poljen hiljaa kotiin. Jalat ovat kipeät maanantaisen kuntotestin takia. Ei edes voi lähteä lenkille. Yhtenä päivänä juoksin kävelytietä pitkin ja saavuin lopulta eräälle pellolle. Oli ihana olla siellä, yksin. Sai nauttia kaikesta rauhassa. Omat ajatukset jäivät taka-alalle. Pysty vihdoikin rentoutumaan. Illalla suljin silmäni ja mietin päivää. Oli paljon kaikkea huonoa. Pettymyksiä koenumeroista, järkyttävä väsymys, huono kouluruoka ja hammaslääkäri. Silti oli niin paljon kaikkea hyvääkin. Sellaista, josta voisin kiittää. Ihanat ystävät, hetki pellolla, kaunis luonto ja viikon viimeinen koe. Viikonloppu alkaisi huomenna. Jaksaisin huomisen päivän niin kuin kaikki muutkin päivät. Jaksaisin, koska sinä kulkisit vierellä. Pitäisit kädestä kiinni, jos tuntuisi, että en jaksaisi enää. Hymyilisit, jos minä istuisin totisena. Auttaisit, jos tehtävät olisivat liian vaikeita.

Juoksen. Lehdet rapisevat jalkojen alla. Olisi paljon kysyttävää, mutta liian vähän vastauksia. Parempi vain olla ajattelematta. Istun puistonpenkille. Hymyilen lenkkeilijälle. Heiluttelen jalkojani ja katselen pilvetöntä taivasta. Aurinko nousee hiljaa. Se värjää taivaan oranssin ja keltaisen sekoitukseksi. Ihan kuin joku maalaisi jättisuurella pensselillä. On niin hymyilyttävän hyvä olla siinä. Katsella maailmaa ja ihmetellä kaikkea. Nousen ja jatkan juoksemista. Naurattaa jopa. Miten eilen oli muka niin huono päivä. 


Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin. Älä kopio niitä ilman lupaa!

Tällä hetkellä tärkeitä asioita mulle

Löysin yhestä blogista sellasen postauksen, jossa kerrottiin tärkeistä ja hyvistä asioista just tällä hetkellä. Aattelin sitte toteuttaa tän, koska tässä kaiken kiireen keskellä unohtaa monesti, että on oikeesti niitä hyviäki asioita.

Kaverit- On niin ihana, ku on kavereita joille jutella ja joitten kaa voi viettää aikaa. Sellasia päivän piristäjiä ♥

Koulu- Vaikka välillä koulu stressaa ja näin, ni silti on ihan kiva aina mennä kouluun varsinkin, ku tietää et sitä ei oo enää paljoo jälellä.

Luonnossa kävely- Ku tiet on sulanu ja metässäki voi kulkee ilman, et jalka uppoo lumihankeen, ni on vaan niin ihana käyä vaikka kävelee jollain mettäpolulla. Mää vaan niin tykkään! Siellä on sellanen oma rauha ja saa kaikki ajatuksetki unohtuu. Voi vaan nauttia siitä kevätilmasta, luonnon äänistä ja kaikesta kauniista! ♥

Blogi- Blogista on tullu mulle yks tosi tärkee asia. Haluan alkaa panostaa viel enemmän blogiin, postauksiin yms, kuhan mulla ei oo niin paljon päänsärkyä ja väsymystä. Varsinkin valokuvausta mun pitäis paljo enemmän harrastaa, koska kamera on tällä hetkellä aivan liian vähäisellä käytöllä ja aina pitää vähä miettii, et mitä kuvii blogiin laittais. Oisko teillä mitään postausvinkkejä tai ideoita mitä haluisitte mun tekevän? Ois nimittäin kiva kuulla :)

Oma rauha- Mää tykkään olla kotona paljo yksin ja ois niin kiva, ku sais taas sen oman huoneen.. mutku ei. Sain olla kolme yötä siskon huoneessa, ku se kävi Venäjällä. Oli ihan huippu, ku tuntu et ois ollu taas oma huone.

Kesäloma- Se on niin kaukana, mutta silti se on ihan kohta. Sen ajatteleminen auttaa tsemppaamaan mua. Oon aina sillee, et ei tarvi kestää ku sen ja sen verran viikkoja ja sit pääsee lomalle! ♥

Mitkä asiat on teille tällä hetkellä tärkeitä? Mitkä auttaa jaksamaan arjessa? :) Pistäkääpä kommentteja tulemaan!

Totta vai tarua?

Mulla yhtäkkiä eilen illalla (tai siis yöllä) välähti sellanen idea, että teen postauksen, johon kirjoitan sellasia asioita, jotka on totta ja sellasia, jotka on tarua, ja sitte teiän mun blogin lukijoiden pitää arvata onko ne totta vai ei :D Katotaan tuleeko tästä yhtään mitään. Tän saa tehä omaan blogiin, jos tahtoo! :)

1. Oon pitäny käärmettä kaulalla.

2. Mulla on kolme siskoo ja neljä veljee.

3. En oo käyny koskaan Helsingissä.

4. Haluisin muuttaa Ouluun.

5. En vois koskaan olla sairaanhoitaja, lähihoitaja yms, vaikka haluaisin.

6. Pelkään kaikkia pikkuötököitä.

7. Rakastan käyä kävelyllä jollain mettäpoluilla ja peltoteillä.

8. Mulla ei oo koskaan ollu korvatulehdusta.

9. Mun on välillä vaikee ottaa vastaan kehuja esim mun maalauksista, piirustuksista, hiuksista ja vaatteista.

10. Mun suurin haave ois olla poliisi.

Ne tulee ja lohuttaa, jos on paha olla

Aurinko paistaa. On lämmintä, vaikka lunta on vielä maassa. Hymyilen. Voi miten paljon teitä olin kaivannutkaan. Oli niin helppo olla siellä teidän luona. Te saatte minut joka kerta hymyilemään. Jos olisin surullinen, teidän luotanne lähdettyäni minä hymyilisin. 

Oon monta vuotta kulkenu talleilla. Oon rakastanu hevosia heti ne nähtyäni. Oon aina halunnu olla niitten kanssa. Hevoset on yks parhaimmista asioista mun elämässä. Ne saa oikeesti aina hyvälle tuulelle. Niitten seurassa voi olla täysin oma ittensä. Ei tarvi hävetä, vaikka ois jotkut rumat vaatteet päällä tai ois hiukset huonosti, tai vaikka ois paha olla. Ei ne muistele sitä, jos sä vahingossa hermostut niille. Ne tulee ja lohuttaa, jos on paha olla.

Sillon, ku kävin hyvästelemässä mun rakkaan hoitsun, niin toinen siellä vielä sillon ollut suokki Vinkku tuli mun luo, työnsi turvan mun olkapäälle ja otti mun pipon tupsusta kiinni. Se sai mut itkemään ilosta. Luin ihan vasta mun päiväkirjasta siitä tallireissusta. Olin kirjottanu, että musta tuntu niinku Vinkku ois sanonu mulle, että elä murehi, oonhan mää vielä täällä. 

Vaikka välillä iskee sellanen kunnon ikävä niitä kaikkia ihania hevosia ja koiria kohtaan, niin toisaalta mää oon onnellinen. Aina on tullut joku uus eläin, joka vallottaa mun sydämen, vaikka oon aina jonkun eläimen kuoltua aatellu, et en enää ikinä kiinny yhteenkään eläimeen. Vaikka aina tulee niitä uusia, niin silti niillä edellisilläkin on tosi suuri pala mun sydämessä. Ne ei häviä sieltä koskaan.

Onko teillä joitakin eläimiä/lemmikkejä, jotka on teille tosi tärkeitä? Ootteko te menettäny jonkun tärkeän eläimen?

Heijastus

Mineaa ahdisti. Paha olo tuntui möykkynä kurkussa. Miksi hänen oli pitänyt hermostua Elielille. Tämähän halusi vain auttaa. Minean silmäkulmista valui muutama kyynel. Hän istui eteisessä olevalle penkille ja painoi päänsä käsiin. Sen kaiken pahan olon keskellä oli kerrankin turvallista olla. Jos jotain tapahtuisi, Eliel olisi ainakin vierellä. Minea sulki silmänsä. Vajosi mustaan kuiluun. Oli vaikea hengittää. Jostain kuului kuin kuiskauksena sanoja: "Paha olo. Paha olo."

Eliel käveli Minean luo. Katsoi tämän kalpeita kasvoja, jotka olivat piilossa. Minea hengitti raskaasti. Eliel katsoi avuttomana. Mitä hän pystyisi tekemään. Miten hän voisi auttaa. Hän otti Minean kädet pois silmiltä. Piteli niistä ja puristi varovaisesti. Kun Minea ei reagoinut, hän laski tämän maahan. Nosti jalat seinää vasten ja tuki päätä. Hän silitti hellästi Minean poskea ja ajatteli: "Sun on pakko herätä."

Mustuus oli levinnyt yhä vain. Kuilu tuntui jatkuvan loputtomiin. Jos hän tuntisi jotain, hän voisi paeta täältä. Jokin kosketti hänen kasvojaan. Minea ei ollut vielä lähtenyt. Oli vielä reitti takaisin. Hän hengitti syvään. Puristi kädellään niin lujaa kuin pystyi ja riuhtaisi itsensä irti kuilusta. Minea avasi silmänsä. Tuijotti Elielin surullisia kasvoja ja painoi sitten silmänsä uudelleen kiinni. Siinä oli ihminen, josta hän välitti niin paljon. Ihminen, joka pysyi vierellä vielä silloinkin, kun ei ollut hyvä olla.

"Anteeksi", Minea sanoi hiljaa. Siihen sanaan kätkeytyi niin paljon tunteita, että hän ei vain pystynyt kertomaan niitä. Eliel puristi hänen kättään sanoi: "Siitäkö, ku mun sormet meinas murtua, vai siitä, että kun sä satutat ittees, niin satutat samalla mua." "Kummastakin", Minea sanoi vaisuna. "Jos sä et ois heränny, niin mä en ois ikinä antanu sitä anteeksi itelleni", Eliel sanoi hiljaa. Minea katsoi korua, joka oli hänen kaulassaan. "Ei se olis ollu sun vika", hän sanoi.

Ilta oli tullut hiljalleen. Katuvalot paloivat jo. Minea käveli Elielin vieressä kävelykatua pitkin. Sormet koskettivat hänen kättään ja lopulta ne lomittuivat hänen sormiensa kanssa. Siinä oli niin turvallista olla. Oli ainakin joku, joka ymmärsi häntä. Kadulla oli vieläkin lätäköitä. Minea pysähtyi, irrotti käden Elielin kädestä ja kyykistyi lätäkön vierelle. "Mitä sää oikein teet?" Eliel kysyi ja kyykistyi hänkin. "Katon heijastuksia", Minea sanoi, ja hymyili.

Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin. Älä kopio niitä ilman lupaa!

Heijastuksia

Koulureppu painaa hartioita. Minea kävelee sadatellen kävelytietä pitkin. Lumet ovat pikkuhiljaa alkaneet sulamaan ja tiellä on pienempiä ja suurempia lätäköitä. Minea pitelee kädessään korua. Kesken välitunnin Eliel oli tullut hänen luokseen. Oli istunut viereen ja laittanut jotain kylmää hänen kädelleen. Sitten Eliel oli painanut hänen kätensä nyrkkiin ja sanonut: "Avaa vasta sitten, ku tunti alkaa." Sen jälkeen tämä oli hymyillyt ja kadonnut ihmisvilinään. Koru luiskahti sormien välistä. Putosi keskelle lätäkköä. Minea kumartui ja näki heijastuksen. Lätäköstä tuijottivat totiset kasvot. Minea räpsäytti silmiään. Hän katsoi itseään silmiin.

Minea kääri hiuksensa pyyhkeeseen ja käveli suihkunraikkaana vessaan. Hän otti kaapista harjan ja alkoi harjaamaan hiuksiaan. Taas hän näki heijastuksen. Hän kääntyi ympäri ja katsoi kalpeita kasvojaan peilistä, joka yksinäisenä riippui seinällä. Hän tiputti harjan lattialle ja löi kädellään peiliin. Kuului lasin särähdys ja peili oli palasina. Ranteessa säteili kipua. Minea katsoi kättään ja näki muutamamien verijuovien valuvan kättään pitkin. Kyyneleet tulivat silmiin väkisinkin. Ovikello soi. Minea unohti kätensä ja ryntäsi avaamaan. Ovella häntä vastassa seisoi Eliel. Elielin silmistä heijastui hänen omat kasvonsa. Ne olivat kyyneleiden kastelemat. "Mitä sun kädelle on tapahtunut", Eliel kysyi hiljaa ja otti hänen kädestään kiinni. Minea katsoi avuttomana kättään. Veri oli alkanut kuivua iholle.

"Siis sä vaan hermostuit ittees ja löit sitte peilin sirpaleiksi?" Eliel vielä varmisti varmaan viidettä kertaa. Minea nyökkäsi, vaikka olihan siinä ollut kaikkea muutakin. Niitä niin monia päiviä, jolloin oli vain paha olla. Päiviä, jolloin lähtö oli ollut lähellä. "Mä haluaisin auttaa sua jotenki. Kyllä mä nään, että sulla on huono olla. Sen näkee sun silmistäkin. Vaari joskus sano, että ihmisen silmistä heijastuu se kaikki, mitä se ihminen tuntee", Eliel sanoi ja katsoi Mineaa surullisena. "Tää elämä on vaan täyttä paskaa. Ei kukaan ymmärrä mua. Kukaan ei tajua, että kuin paha mun on olla. Kukaan ei tajua koskaan mitään", Minea laukoi. Äänen voimakkuus oli noussut. Niissä ei ollut jälkeäkään siitä hiljaisesta ja rauhallisesta Mineasta, joka hän oli yleensä.

Jatkoa vai ei?

Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin. Älä kopio niitä ilman lupaa!

Oranssitakkinen

Oranssitakkinen kaataa vanhingossa aamulla teet housuilleen. Pinkoo kiireissään bussipysäkille ja laittaa samalla takin vetoketjua kiinni. Kompastuu koulunportaissa ja unohtaa vastata opettajan kysymykseen. On menossa koko ajan. Oranssitakkinen ei pysähdy, vaikka joku huutaa hänen nimeään. On liian kiire.

Illalla oranssitakkinen pinkoo postilaatikolle ja nappaa viimeisen korvapuustin pöydältä. Hänellä on paljon energiaa. Illalla nukkumaan mennessä ei meinaa uni tulla. Ajatukset käyvät ylikierroksilla ja tekisi mieli lähteä ulos juoksemaan.

Aamulla oranssitakkinen on väsynyt. Yöllä ei saanut nukuttua kuin muutaman tunnin. Edellisen päivän energisyys on poissa. Opettajat ihmettelevät, kun hän jaksaa jopa keskittyä tunnilla. Oranssitakkinen myöhästyy bussista, kun ei jaksa juosta. Illalla hän käpertyy peiton alle ja miettii päiväänsä. Silmät painuvat koko ajan kiinni ja lopulta oranssitakkinen antaa periksi. 

Oranssitakkinen istuu kahvilan yhden pöydän ääreen ja juo kaakaota. Sinitakkinen istuu viereiselle penkille ja oranssitakkinen kaataa vahingossa loput kaakaot hänen paidalleen. Oranssitakkinen punastuu ja pyytelee anteeksi. Hän ryntää hakemaan paperia ja kuivaa sinitakkisen paidan. Sinitakkinen hymyilee ja kysyy, että lähtisikö oranssitakkinen hänen kanssaan kävelylle. Oranssitakkinen lupaa ja he lähtevät yhdessä kahvilasta. Ulkona oranssitakkinen hyppää riemuissaan lätäkköön ja räiskyttää vettä sinitakkisen päälle. Taas hän pyytelee anteeksi ja sinitakkinen vain hymyilee lisää. 

Sängyssä oranssitakkinen miettii sinitakkista. Aina aikaisemmin kaikki ovat suuttuneet, jos hän on tehnyt jotain vahingossa. Hän hymyilee ja nukahtaa lopulta. 

Sinitakkinen hörppii kahvia keittiössä ja ajattelee oranssitakkista. Hymyilyttää, kun joku voi vain olla niin energinen. Häntä ei edes haittaa se, että uusi paita meni pilalle.

Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin. Elä kopio niitä!