Keksittyjä

Istun keinussa. Aurinko paistaa suoraan silmiin. Puristan silmät tiukasti kiinni. Hymyilyttääkin vähän. Tässä on niin ihanan rauhallista olla. Muutama kukka näkyy jo kukkapenkissä ja melkein kaikki lumet ovat sulaneet pihalta.

Illalla, kun pesen hampaita, se tulee. Paha olo. Pahempana kuin koskaan ennen. Istun lattialle ja yritän hengittää syvään. Muistan sen, kun sanoit, että ei saa antaa sen viedä mukanaan. Olisi niin paljon helpompi saada se lähtemään pois, jos sinä istuisit vieressäni ja pitäisit kädestäni kiinni. Kuiskaisit korvaani lohduttavia sanoja. Mutta oli vain tyhjä huone, himmeästi palava loisteputki ja hiljaisuus.

Täysikuu loistaa taivaalla. On jo alkanut hämärtää. Taivas on punertava. Polku mutkittelee edessäni. Hiljaista. Kävelen hitaasti eteenpäin. Väsyttää jo. Muutama kyynel tipahtaa poskelle. Voi kun se koti jo näkyisi. Aika tuntuu pysähtyvän. Kotona ovat varmaan jo huolissaan. En minä halunnut eksyä. Nilkka muljahtaa ikävästi. Istun puunjuureen ja irrotan kengän. Jalka on turvoksissa ja kipeä. Tämäkin vielä. Joku huutaa metsässä. Polun päässä näkyy lyhtyjä. Lopulta he tulevat luokseni. Nostavat reppuselkään ja kantavat kotiin.

Kastepisaroita sammaleilla.
Hämärtyvä ilta.
Pieni lapsi kävelee metsässä.
Yksin.

Sade kastelee hiukset hetkessä. Tielle on muodostunut paljon lätäköitä. Kävelen koulusta kotiin. Raskas koulureppu painaa hartioita. Harmittaa matikankoe. Opettajakaan ei ollut tyytyväinen. Lopulta tuttu kyltti näkyy edessäpäin. Askeleet nopeutuvat. Hyräilen hiljaa tuttua kappaletta. Avaan oven ja astun eteiseen. Keittiöstä leijailee vastaleivotun korvapuustin tuoksu. Riisun märät kengät ja takin eteiseen. Keittiön pöydällä on lautasella pullia. Kaadan lasiin maitoa ja istun ikkunan eteen syömään. Sade näyttää kauniilta sisältä katsoen. Joskus on vain ihana laittaa kumisaappaat jalkaan ja lähteä kävelemään sateeseen. Ainakaan kukaan ei tule silloin vastaan. Pikkuveli tulee näyttämään piirustusta. Hymyilyttää tikku-ukko, jonka silmälasit ovat vinksallaan. "Te oot tinä", lapsen ääni sanoo tyytyväisenä. "Niimpä näyttää olevan. Tää on tosi hieno", sanon ja pikkuveljen huulet kääntyvät ylöspäin. Ehkä kaikkien näiden pienien asioiden takia on niin ihana aina tulla kotiin.

Kopsasin tuohon kolme tekstiä, jotka oon julkassu facessa, mutta onneksi vaan muutamat teistä on lukenu nuo! :) ps. Olen pahoillani, että täällä on nyt pyörinyt paljon näitä joutsenkuvia, mutta aina, kun olen halunnut julkaista jonkun postauksen, niin kamerasta on loppunut akku ja en ole voinut laittaa uudempia otoksia. Niitä sitten seuraaviin postauksiin.

Tekstit ovat fiktiivisiä. Elä kopioi niitä!