Taivas maalattu pensselillä

Elämä välillä niin vaikeaa. Tunneilla väsyttää. Opettaja huomauttaa aina välillä. En vain jaksa välittää. Koulun jälkeen poljen hiljaa kotiin. Jalat ovat kipeät maanantaisen kuntotestin takia. Ei edes voi lähteä lenkille. Yhtenä päivänä juoksin kävelytietä pitkin ja saavuin lopulta eräälle pellolle. Oli ihana olla siellä, yksin. Sai nauttia kaikesta rauhassa. Omat ajatukset jäivät taka-alalle. Pysty vihdoikin rentoutumaan. Illalla suljin silmäni ja mietin päivää. Oli paljon kaikkea huonoa. Pettymyksiä koenumeroista, järkyttävä väsymys, huono kouluruoka ja hammaslääkäri. Silti oli niin paljon kaikkea hyvääkin. Sellaista, josta voisin kiittää. Ihanat ystävät, hetki pellolla, kaunis luonto ja viikon viimeinen koe. Viikonloppu alkaisi huomenna. Jaksaisin huomisen päivän niin kuin kaikki muutkin päivät. Jaksaisin, koska sinä kulkisit vierellä. Pitäisit kädestä kiinni, jos tuntuisi, että en jaksaisi enää. Hymyilisit, jos minä istuisin totisena. Auttaisit, jos tehtävät olisivat liian vaikeita.

Juoksen. Lehdet rapisevat jalkojen alla. Olisi paljon kysyttävää, mutta liian vähän vastauksia. Parempi vain olla ajattelematta. Istun puistonpenkille. Hymyilen lenkkeilijälle. Heiluttelen jalkojani ja katselen pilvetöntä taivasta. Aurinko nousee hiljaa. Se värjää taivaan oranssin ja keltaisen sekoitukseksi. Ihan kuin joku maalaisi jättisuurella pensselillä. On niin hymyilyttävän hyvä olla siinä. Katsella maailmaa ja ihmetellä kaikkea. Nousen ja jatkan juoksemista. Naurattaa jopa. Miten eilen oli muka niin huono päivä. 


Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin. Älä kopio niitä ilman lupaa!