tiistai 10. huhtikuuta 2018

ja turva enkelin tuo

Sade rummuttaa auton kattoa vasten. Hämäryys laskeutuu telttakansan ylle. Asuntovaunujen pitkät rivit puikkelehtivat pellosta toiseen. Jossain kaukana kaveriporukka nauraa. Toiset pesevät käsiä jäisen veden alla. Laskevat montako tuntia on aamuun. Yön viimeiset kulkijat katoavat aukiolta ja jättävät jälkeensä vain aution teltan ja tallautuneen heinikon. 

Aamulla miesääni laulaa kauniista aamuauringosta. Ihmiset vaeltelevat vessalle. Vanhemmat kantavat ämpäreissä aamupuuroa silmistään unihiekkaa pois hieroville lapsille. Aurinko kohoaa telttojen ylle. Valaisee usvan pisarat. 

Keskipäivän tienoilla laulu kantautuu kaiuttimista. Toistaa sanomaa matkamiehestä, joka halajaa kotiin taivaaseen. Nuoriso kampeaa ylös teltoista. Jonot suihkulle kiemurtelevat lätäköiden välistä. Traktori levittää teille uutta haketta, jonka tuoksu sekoittuu ympärillä oleviin hajuihin.

Lipputangot ammottavat tyhjyyttään. Auringon säteet hetken heijastavat juhliportin raoista. Laulajien soinnut punoutuvat kertomaan kiitoksesta. Hiljalleen yö saapuu peittäen kaiken jälleen pimeään. Kuitenkin kaiken keskellä turva.

14 kommenttia:

  1. Ihana, tästä välittyy nii hyvin fiilikset����❤️ melkeen iskee suvisikävä ku tämmösiä lukkee����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Sitä tunnelmaa koitinki saaha tähän tiivistettyä

      Poista
  2. Oi että ihana!❤ Tuli nii hyvi mielee suvikset että ikävä iski!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ sama täällä. Varsinki ku vuosi sitten jäi välistä Suomen.

      Poista
  3. Tuli kyllä hymy huulille, ku luki tän tekstin, niin ihanasti ja todenmukasesti oot kuvannu tätä kesän yhtä kohokohtaa.❤️

    VastaaPoista
  4. Tää on kyllä niin ihana!! Tuli ikävä suviseuroihin tästä, ku sai vähän fiilistä siitä tunnelmasta!

    VastaaPoista
  5. Niin ihana!! Pääsin niin täysin tohon fiilikseen sisälle. Kiitos. <3 Enskesää odotellessa.. 😍

    VastaaPoista
  6. Ai että, ei malta enää oottaa kesää!😭❤ Ihanasti kirjotettu!

    VastaaPoista
  7. I H A N A tämä!!!! Onnistuit niin hyvin välittämään suvistunnelman tällä etten kestä, tuli ihan kyyneleet silmiin ko iski suvisikävä❤ Sää oot aivan huippu kirjottammaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! ❤ voi, suvikset on kyllä niin ihanat aina.

      Poista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤