Koivujen oksissa oli hiirenkorvia. Lumi oli sulanut pikkuhiljaa. Aurinko näkyi yhä useammin paksun pilviverhon takaa. Eerika istui kämppänsä edessä. Katseli, kun toiset istuivat vilteillä nurmikolla ja söivät jäätelöä. Joutsenet olivat saapuneet muutama päivä sitten. Hän oli yrittänyt kuvata niitä. Ikuistaa niiden kauniit valkoiset höyhenpuvut, siron olemuksen.
Onneksi syksy ja talvi olivat takanapäin. Puolivuotta opiston alusta oli mennyt melkein kokonaan vain alamäkeä. Oli tuntunut, ettei mikään ollut hyvin. Kun joululomalta oli tultu takaisin opistolle, oli yhteishenki alkanut parantua pikkuhiljaa, ja kevättä kohti olo opistossa oli alkanut tuntua hyvälle. Ihmisistä oli tullut tutumpia ja tärkeämpiä. Oli järjestetty tyttöjen iltoja, solun keskeisiä iltoja, pidetty erilaisia tempauksia ja tehty kaikkea kivaa yhdessä.
Muutama viikko taaksepäin. Ensimmäisen kevätpäivän alkaessa, koko opisto oli kävellyt läheiselle kaupalle ja ostanut jäätelöt. Matkalla oli laulettu kuorolauluja. Vastaantulevat ihmiset olivat hymyilleet. Nyökänneet tervehdykseksi ja osa oli jopa kehunut kaunista laulua.
Paha olo oli hiipunut jonnekin taustalle. Ahdistus oli lakannut olemasta. Oli ollut turvallista ja onnellista olla siellä. Opistossa. Keväässä. Alkavassa kesässä.
Aurinko paahtoi farkkujen läpi, ja autojen tasainen ääni kuului valtatieltä. Nurmikko oli kasvanut hetkessä ylipitkäksi. Missä välissä pihalle oli ilmestynyt kukkia ja puihin täysimittaiset lehdet?
Pihakeinun vauhdeista tuli huono olo. Opiston päättymisestä oli reilu viikko aikaa. Tuntui tyhmältä olla tekemättä mitään. Vaikka opistossa oli ollut monesti fiilikset alhaalla, oli siellä silti menty ja tehty kaikenlaista. Oli jotenkin tyhjä olo. Opiston päätyttyä jäljelle ei ollut jäänyt muuta kuin muistot ja kaukana asuvat ystävät. Oli tietenkin Mikael, josta oli pikkuhiljaa tullut jotenkin etäinen. Eerika ei tiennyt, johtuiko se Sarasta vai jostain muusta. Hän otti sukat pois jalastaan. Pitäisi varmaan kohta käydä vaihtamassa shortsit jalkaan.
Äiti kitki kukkapenkkiä. Se kuunteli uutisia radiosta, jonka antenni oli katkennut vuosia sitten. Se pyyhkäisi otsahiukset pois silmien edestä ja jatkoi kitkemistä. Eerika katseli sitä aurinkolasiensa takaa. Äiti kääntyi ja hymyili. Olikohan se onnellinen?
Sun tekstejä on aina niin kiva lukia. :) ja no mun blogin sää jo tiiäkki mutta linkkaan sen nyt kuitenki tähän: http://sintunsalaisuuksia.blogspot.fi/?m=1 :-D
VastaaPoistaSaatat lukeekki mun blogia mutta elamansiivin.blogspot.fi :)
VastaaPoistaMun lemppariblogi on aika ylivoimasesti ellaelers.indiedays.com, suosittelen :)