yhteen punotut #6

Tuli rätisee ja paukkuu. Jaden kohentelee puita, jotka näyttävät lysähtäneen kasaan. Olin yrittänyt parhaani mukaan pinota niitä, onnistumatta siinä kuitenkaan. Annan kohmettuneiden käsieni imeä lämpöä, joka saa poskeni punoittamaan. Jaden on onnistunut jälleen kerran vangitsemaan katseeni, enkä osaa syyttää häntä siitä.

Päädyimme tanssiaisten jälkeen Jadenin autolle ja hän ajoi meidät kotiinsa. Istuimme yön katselemassa kaseteilta vanhoja piirrettyjä ja söimme popcorneja. Jossakin vaiheessa olin tuntenut käden selälläni ja olin antanut itselleni luvan nojautua Jadenia vasten, vaikka jokin sisimmässäni oli huutanut, että se saattaisi särkeä hänen sydämensä. En ollut valmis suhteeseen. Enkä tiennyt, olisiko Jadenkaan.

- Abbie?

Jadenin silmistä paistaa väsymys, mutta pelkään sen takana olevan muutakin.

- Kun isä..

Jaden ei kykene sanomaan lausetta loppuun, eikä hänen tarvitsekaan. Tiedän, mitä hän sanoisi.

Kuoli.

Se sana on niin lopullinen ja raadollinen samaan aikaan. Miksi hyvät lähtevät aina ensin.

- Muistan ajatelleeni, ettei minulla olisi yhtäkään syytä yrittää selvitä.

- Mutta olihan sinulla Felicia.

- Ja Felicialla oli äiti. Kyllä hän olisi selvinnyt ilman minuakin. Ja sitten huomasin ajattelevani sinua. Ja yhtäkkiä minulla oli tuhansia syitä elää.

Pelkään, että Jaden sanoo ne kolme sanaa. En ole valmis kuulemaan niitä. En edes häneltä.

- Luulin, että en enää ikinä näkisi sinun hymyilevän, sanon ennen kuin hän ehtii jatkaa.

- Niin minäkin.

Hän katselee minua ja kerrankin yritän olla väistämättä hänen katsettaan, vaikka se tekee kipeää. Tekisin mitä tahansa, että saisin hänet onnelliseksi.

Otan Jadenin viileältä tuntuvat kädet käsieni sisään ja siirrän silmille laskeutuneet vaaleat hiukset pois. Vedän hänet lähelleni ja hengitän sisälleni hänen tuoksuaan. Siinä on sekoitus metsää ja savua, mutta tunnistan silti kesäisen sateen ja kypsyneen viljan, jotka ovat vain vahvistuneet Jadenin muuttuessa hiljalleen pojasta mieheksi. Edessäni ei enää seiso se hintelä poika, jonka opaalin väriset silmät varastivat huomioni jo vuosia sitten. Jaden on muuttunut jykevämmäksi ja lapsuuden pyöreys on hävinnyt kasvoilta. Siirrän käteni hänen poskelleen ja tunnen karhean lyhyeksi ajetun parran käteni alla. Jaden pysyy hiljaa siirtäessäni kättä hiljaa kohti hänen niskaansa. Kuulen hänen hengityksensä kiihtyneen. Sitten käteni on poissa.

- Abb, Jadenin ääni on voimaton, mutta kuulen surumielisyyden, jonka taakkaa tulen kantamaan vielä pitkään. Hän tietää. Tai ainakin aavistaa, etten ole valmis.

Ja vaikka kylmyys on jähmettänyt sisimpäni, tunnen siteen, joka ajaa meitä koko ajan lähemmäksi toisiamme.