vieläkö mä jaksan seuraavaan päivään

sanon, että pärjään, vaikka sisältä olen sirpaleina.

sanon, että olen vain vähän väsynyt, vaikka voisinkin nukkua viikon putkeen.

huomaan jälleen satuttavani kaikkia niitä ihmisiä, joista välitän eniten.

olo on kuin olisin eksyksissä.

on niin pimeää, ettei kaukaisuudesta näy edes pieniä valonsäteitä.

katselen vain, miten kasvien lehdet kellastuvat kellastumistaan ja käpristyvät kasaan ennen kuin ne putoavat.

en edes muista milloin lakkasin kastelemasta niitä.

ehkä kaapin päällä yksinäisyydessä oleva kaktus kuvastaa mun sielua.

sitä mustaa möykkyä, joka painaa rintaan ja saa mut pelkäämään sydänkohtausta.

enhän kohta enää uskalla edes nukkua.

herään öisin loputtomiin unihalvauksiin, joissa kuulen jonkun raapivan pöytää tai kävelevän mun huoneessa ympyrää.

joku puhuu mulle keväästä.

mietin, mikä se sellainen vuodenaika on.

kun on kuulemma lämmintä ja valoisaa.

ja koko maailma herää eloon.

olenko mä vielä silloin täällä.

suljettujen sälekaihtimien takana kysymässä itseltäni uudelleen ja uudelleen, vieläkö mä jaksan seuraavaan päivään.