hyvästit

Toivon, että voisin vihata sinua, mutta kylmät sanat eivät tule mieleeni, vaikka kuinka yritän. Tunnen vain viileät kyyneleet poskipäilläni, jotka kertovat, että sydämeni muistaa sinut yhä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, kun en ole nähnyt sinusta vilaustakaan.
Usein mietin, miten elämäsi jatkui eromme jälkeen. Minä palasin takaisin kotiin. Sinä sen sijaan jouduit jäämään kaiken sen paskan keskelle ja kertomaan perheellesi yksin, että minä olin jättänyt sinut jo toisen kerran.
Toivon, että vihaisit minua. Ehkä minun olisi silloin helpompi kohdata sinut uudelleen.
Tiedätkö, että pitkään ajattelin, että olin ansainnut sen kaiken. Sen pahan olon, joka tuli aina vain niiden hyvien päivien jälkeen. Kun olin tullut huoneeseesi kertomaan, että haluan vieläkin olla sinun kanssasi, mutta jo seuraavalla viikolla väliimme olisi voinut kasata kivistä muurin.
En tiennyt, ja jotenkin uskon, ettet sinäkään tiennyt, että kaikki olisi lopulta vain ohikiitäviä hetkiä. Nekin hetket, jolloin minusta tuntui, että olit kallio, johon voisin aina nojata.
Meistä ei ollut kasvattamaan juuria samalle maalle. Ei lupaamaan toisillemme - kunnes kuolema erottaa.
Sen sijaan itkin siskosi asunnon sohvalla, kun kerroin miten lähellä olin käynyt kuolemaa vuoksesi.
Toivon sinun ymmärtäneen, ettei se johtunut sinusta vaan meistä. Siitä, että sydämeni yritti koko ajan kertoa, ettei meitä oltu luotu toisillemme.