varjele kaikelta pahalta #86

Aurinko paahtaa mustan toppatakin selkämyksen läpi. Asettelen sormikkaat rannassa olevalle sammaleiselle kivelle ja istahdan siihen hetkeksi. Taivas on pilvetön ja metsässä sirkuttaa lintu kuin merkkinä kesästä, jota kohti ollaan toivon mukaan kokoajan menossa. Haaveilen hetken kaakaosta termarissa, mutta tyydyn lämpöön, joka siivilöityy puiden oksien läpi kasvoilleni. Kaiken sen kuukausia pään sisällä jatkuneen sekamelskan jälkeen tuntuu, että edes tämän pienen hetken on kevyempi hengittää.

Suljen silmät vain huomatakseni, että jotkin keskeneräiset asiat muistuttavat yhä olemassaolollaan. Severi on ainoa, johon olen pitänyt yhteyttä joulun jälkeen. Se oikeastaan pakotti siihen, koska päivitettyjen kassavuorojen jälkeen olen ollut osa sen kassaporukkaa. Lisäksi se on muutamia kertoja kysynyt käymään kahvilla sen kämpällä ja siinä sivussa saanut mut edes hiukan avautumaan missä oikein mennään. Tuntuu edelleen vaikealta puhua sille kaikesta, koska se on kuitenkin sekä Jullen että Matiaksen hyvä ystävä, enkä kaipaa yhtään lisää outoja välejä muihin ihmisiin. On jo tarpeeksi kamalaa, että törmään Matiakseen satunnaisissa iltakylissä ja että Julle on tuntunut häviävän koko kaupungista.

Kaipaan valtavasti ketä tahansa ihmistä, joka osaisi kertoa mulle, että mitä ihmettä tällaisessa tilanteessa oikein pitäisi tehdä sillä mulla itsellä ei ole siitä hajuakaan. Koitan vain seilata laivalla aallokossa ja toivon, että jotakin ihmeellistä tapahtuisi ja kaikki voisi jollakin tapaa palata ennalleen mun ja Jullen välillä.