keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

askeleet

Elämä kulkee omaa rataansa. Ylös ja alas. Välillä menee pitkään suoraan ennen kuin taas kaartaa jyrkkään laskuun.

Tunteet heittelehtii. Välillä oon onnellinen. Pienistä asioista, sanoista ja teoista.

Välillä joku pieni juttu saa mun fiilikset laskemaan nollaan, jolloin on vaikea olla onnellinen mistään.

Jonakin päivänä ahdistaa kaikki. Koti, perhe ja ystävätkin. Ahdistaa se, että on ahdistunut, eikä tiedä mistä se johtuu. Kun se saa väsymään. Ei enää jaksa näyttää muille miten kaikki on niin hyvin. Kun "ihan hyvin" vastauksen taakse jää paljon kipeitä kysymyksiä. Oman elämän murheet tuntuu paljon pienemmiltä kuin muiden. Kun jättää sen ympärille kasvaneen muurin taakse paljon asioita, mistä ei pysty puhumaan.

Puheet kuolemasta ahdistaa. Ahdistaa ihmiset, jotka tulevat liian lähelle. Ihmiset, joiden elämä kulkee eri viivalla.

Kun pieni lapsi oman äitinsä hautajaisissa hymyilee ja leikkii pehmolelulla. Se sattuu jonnekin syvälle. Pistää kuin terävin ruusun piikki.

Ystävän luona isoveli halaa tätä ulko-ovella ja sanoo "Ihana nähdä pitkästä aikaa."

Tuska.


Kun makaan illalla peiton alla ja mietin asioita, joita en uskalla sanoa ääneen. Raskas sumuverho kietoutuu ympärille. Peittää kaiken hyvän alleen.

Metsätiellä. Lumipeitteelle jää kahdet jäljet. Taakse jää sanat, joita ei ole pystynyt aiemmin sanomaan. 

Yöllä omassa huoneessa enää kylmyys. Ei turvaa. Ei lämpöä. 


4 kommenttia:

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤