perjantai 17. maaliskuuta 2017

missä mennään

Asiat alkaa selkiintyä. Yhteishaku alko ja hain sosiaali- ja terveysalanperustutkinnolle. Autokoulu on loppusuoralla. Työkokeilu päiväkodilla alkoi hyvin ja oon tykännyt olla siellä. Silti mua ahistaa ja stressaa joinakin päivinä tosi paljon.

Elämä silti hymyilee ja mulla on paljon syitä siihen, miksi oon välillä erityisen onnellinen. Hymyilin yks päivä täysillä, kun poljin töistä kotiin ja lumi oli sulanut autoteiltä. Rakastan tätä kevättä. Aurinkoa, lintujen laulua ja lämpimempiä kelejä.

Kirja edistyy ja mä toivon, että saan sen nyt keväällä valmiiksi. Intoa blogata, mutta koska oon ollut aika stressaantunut ja kiireinen, niin tää on nyt jäänyt vähän vähemmälle.

Aurinkoista kevättä ja tsemppiä kaikkeen! <3



Suljin ikkunaverhot ja istuin jakkaralle isän sängyn viereen. Se nukkui. Tuli jotenkin levollinen olo. Katselin rauhoittavaa näkyä ja yritin olla ajattelematta tulevaisuutta. Sitä, ettei mun lapset tulisivat ikinä näkemään isoisäänsä.

Otin pyykkipinosta pyyhkeen ja uikkarit ja kävelin rantasaunalle. Sorsaperhe uiskenteli kaislikossa. Emo kuljetti niitä aalloissa eteenpäin näyttäen poikasilleen reittiä. Mietin miten kukaan ei enää ohjaisi minua turvaan tai saattaisi oikealle polulle. 

Vesi oli kylmää. Se pisteli ihoa ja vapautti minut siten ajatuksista, joita en jaksanut kantaa. Ihailin punertuvaa taivasta, josta tuli mieleen isän maalaama taulu, jonka tämä oli nimennyt yön lauluksi. En ollut tajunnut nimen tarkoitusta ennen kuin nyt. Siellä, pimentyvässä illassa, lintujen jo lakattua laulamasta, kuulin kuin hiljaista laulua.


teksti on fiktiivinen


9 kommenttia:

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤