ajatteleeko hän minua koskaan #2

Tällä kertaa moottoritiellä ei ole ruuhkaa. Annan hänen nojata olkapäätäni vasten ja puristan sormeni tiukemmin hänen kätensä ympärille. Suru viipyilee sisälläni. Vasta muutama päivä sitten lupasin pitää hänestä kiinni ja nyt joutuisin sanomaan hänelle hyvästit. Mitä sanoa ihmiselle, jota rakastaa koko sydämestään, ja jonka puolesta tekisi mitä tahansa. Vaikka menettäisi oman henkensä. 

Nousemme liukuportaat ylös ja pysähdyn aulan reunustalle. Lasken reppuni matkalaukkujen viereen ja annan hänen vetää minut syleilyynsä. 

- I love you. 

Kuulen ne sanat ensimmäistä kertaa. Ja se tunnemyrsky, jonka ne aiheuttavat, meinaa tehdä minut hulluksi. 

- I love you too. 

Hänen silmänsä heijastavat sitä samaa surua. Mutta siinä hetkessä se tuo yllättäen lohdun, kun ymmärrän, etten ole ajatusteni ja tunteideni kanssa yksin. Sitten hän päästää minusta irti ja jään katselemaan, miten hän hiljalleen katoaa näköpiiristäni. Ja vaikka koko kehoni haluaisi juosta hänen peräänsä, käännän katseeni pidätellen samalla kyyneleitä ja lähden kävelemään kohti turvatarkastusta ja lentokonetta, joka tekee erossa olosta todellisen. 

Sateisen syksyn, korkeita pakkaslukemia täynnä olevan talven ja kiireisen kevään jälkeen löydän itseni jälleen toiselta puolelta maailmaa. Emme ole nähneet vuoteen, enkä ole kuullut hänen ääntään kahdeksaan kuukauteen. Jostain se oli tullut. Syvä ja voimakas ahdistuksen tunne, joka oli saanut minut vajoamaan pimeään. Ja side, jonka olimme rakentaneet välillemme, oli särkynyt. Olin luovuttanut. Päästänyt irti. 

Pimeän saapuessa, hänen isovanhempiensa olohuone täyttyy ihmisistä. Sydämeni kuitenkin jaksaa muistuttaa yhä uudelleen ja uudelleen, että yksi heistä puuttuu. 

- Are you coming to your grandparents home? 

- I'm not sure. 

Katselen kellonviisareita, jotka eivät tunnu liikahtavan koko illan aikana lainkaan. Ja vaikka väsymys painaa päälle, en pysty vielä menemään nukkumaan. 

- He is coming, kuulen jonkun sanovan, ja tunnen miten sydämeni hakkaa rinnassani. 

Koko vuoden olen kysynyt mielessäni, ajatteleeko hän minua koskaan. Sillä minä todella olen ajatellut häntä. Ja lopulta minulla tulee mahdollisuus kysyä sitä häneltä itseltään. 

- Can you come outside? 

Nojaan liukumäen yläpuolelle rakennettuun seinään. Taivas on kirkas ja täynnä tähtiä. 

Hän kömpii istumaan vastapäätä minua ja tunnen, miten sydämeni on murtua ikävästä. 

- What do you wanted to talk about? 

Ja minä kerron kaiken. Kerron kaiken sen ikävän, joka on repinyt sisintäni rikki. Kerron, miten yhä edelleen välitän niin paljon, että sattuu. Ja miten useina päivinä olen ajatellut, että ehkä hän on jo unohtanut minut. 

Lopetettuani hän on hetken hiljaa. Pelkään hänen sanojaan. Ehkä hän ajattelee, ettei meillä ole enää toivoa. 

- I never stopped loving you. I was just waiting for you to be ready be with me.

Kohtaan hänen katseensa. Ja haluaisin vain tarttua hänen kädestään kiinni. Välillämme ollut välimatka kuroutuu hiljalleen umpeen. Sormeni löytävät hänen kätensä, ja hänestä hohkaa lämpöä minuun. 

Käperryn istumaan hänen viereensä katselemaan tähtiä. Ja mietin, miten lohdullista on ajatella, ettemme voi ikinä tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jollakin on varallemme suuremmat suunnitelmat kuin voimme itse ikinä ymmärtää.