you are beautiful

Ootteko koskaan miettinyt, miks peiliin katsoessa näytätte hyvältä ja sitten kuvaa ottaessa tuntuu, ettei mistään tuu hyvää?

Mua ärsyttää se, miten ulkonäkökeskeistä elämästä on tullut. En tiedä, onko se osittain sitä, että kun kasvaa lapsesta nuoreksi ja alkaa etsimään sitä omaa tyyliä, niin tulee se aikakausi, kun on vähän hukassa. Jälkikäteen hävettää se, millaisia vaatteita on käyttänyt tai miten on laittanut hiuksia jne.

Mutta varmasti suurin syy on se, että koko ajan meidän ympärillä pyörii tietynlaiset ihanteet siitä, millainen pitäis olla ja miltä pitäis näyttää.

Täydellinen kroppa, täydellinen iho, täydelliset hiukset ja täydellinen asu. Sit pitäis omistaa vielä suora hammasrivistö, valkoiset hampaat ja mahdollisimman symmetriset kasvonpiirteet.

Harva ihminen kuitenkaan kykenee täyttämään nuo toivotut kohdat. Ja kuitenkin, hyvin harva niistäkään oikeasti näyttää siltä. Valokuvissa kaikella on väliä. Ilmeellä, asennolla, valaistuksella, taustalla jne.

Joinakin päivinä pystyn sanomaan itselleni, että oon kaunis ja kelpaan sellaisena kuin oon. Joinakin päivinä se on taas vaikeampaa. Silloin ei tee mieli ottaa kuviakaan. Oon kuitenkin ajan kanssa oppinut hyväksymään sen epätäydellisyyden. Sen, etten tuu koskaan näyttämään siltä, mikä mun ihannekuva itsestäni on, edes päivittäin.

Ymmärrän, että usein se, mikä on kaunista, ei edes päädy puhelimen galleriaan sillä harvoin niissä aidoissa hetkissä, kun ihminen on heikoimmillaan tai särkynyt tai äärettömän onnellinen tai pakahtua kiitollisuudesta, kukaan on ikuistamassa sitä valokuvaan.

Mutta toisinaan kun katson itseäni peilistä ja hymyilyttää niin, että poskipäihin sattuu, näen itseni ikään kuin muiden silmin ja tiedän, ettei mun tarvitse olla mitään muuta kuin oma itseni kelvatakseni muille ja itselleni.

you are beautiful. you are enough.