sunnuntai 1. tammikuuta 2023

varjele kaikelta pahalta #74

Ravintolavaunu on täyttynyt ihmisistä, jotka istuvat tuopin tai kahvimukin äärellä ja selailevat puhelimiaan. Lasken nurkkapöydälle vesipullon ja istuudun reppuni viereen mustalle nahkapenkille. Tämä on kaikista miellyttävin tapa matkustaa junassa. Ei tarvitse ahdistua viereen änkevistä matkustajista tai takana ölisevistä itsensä humalaan juoneista vanhoista miehistä, jotka eivät pysty olemaan juomatta, vaikka konduktööri olisi käynyt muistuttamassa asiasta useampaankin otteeseen.
Elämä tuntuu kiitävän ohi vilisevien maisemien lailla. En osaa pysähtyä, vaikka mieli on alkanut ajelehtia. Ihan kuin tietynlaiset rajat olisivat tulleet lähemmäksi minua.
Olen alkanut tajuta, että en ehkä enää koskaan pysty elämään ilman sitä kaikkea vastuuta, mitä aikuisen arki ja työ tuovat mukanaan. Jonain päivänä en ehkä enää kanna huolta pelkästään itsestäni vaan myös toisesta, jolle sylini on suurin turva mitä vain voi olla ja samaan aikaan koko maailma.
Matias on ottanut useita kertoja puheeksi kihloihin menemisen. Tiedän, mitä se ajattelee. Sille ei ole väliä tapahtuuko se kesän aikana vai syksyllä, mutta pidempään meistä ei kumpikaan taida jaksaa odottaa.
Rippikoulussa tyttöjen illassa isonen oli avautunut seurustelun kipukohdista. Siitä, miten läheisyys voi rikkoa ja hajottaa. Että miten tärkeää olisi pystyä keskustelemaan läheisten ystävien kanssa, ja siitä että olisipa kaikilla elämässään edes yksi sellainen ihminen, jolta jaksaisi ja uskaltaisi kysyä evankeliumia, jos kävisi niin, että yhdessä lankeaisi.
Suviseurat olivat olleet hetken hengähdyspaikka. Ei ollut tarvinnut kipuilla sen kanssa, että toisen vieressä on niin mukava olla ja että rajat tuntuvat häilyvän jatkuvasti. Välillä seurustelu oli tuntunut rankemmalta kuin ajatus sen päättämisestä. Miksi taivaan Isä salli kaiken sen tapahtua. Lankeamisten jälkeen ahdistus oli vallannut mielen ja kropan. Kurkussa ja rinnassa oli painanut kova möykky. Kyyneleet olivat kastelleet oman sekä Matiaksen paidan.
Miksi taas. Miksi ei osannut olla erillään. Istua asunnon eri sohvilla. Halata vain silloin, kun vieressä oli muitakin tai kun hyvästeli pikaisesti. Miksi päätökset eivät pitäneet, vaikka niitä jankattiin yksin ja yhdessä. Enää en tule lähelle. Enää en koske niin, että toisen on vaikea olla koskematta takaisin.
Joskus aikoinaan olin nauranut huvittuneena niille, jotka olivat puhuneet, etteivät tienneet miten pystyisivät olemaan poikaystävistään erossa pari viikkoa. Tai kyseenalaistanut, miten joidenkin kohdalla oli tullut tilanne, että naimisiin oli pitänyt mennä, kun lapsi olikin ollut jo tulossa.
En ollut voinut kuvitellakaan, miten vaikeaa uskovaisena seurustelu voisi olla. Miten himo veisi järkeä sata nolla.
Enää en voinut kuin rukoilla, että taivaan Isä antaisi voimia seurustella avioliittoon asti niin, että säilyisi usko ja hyvä omatunto. Että sitä jaksaisi aina uudelleen ja uudelleen nöyrtyä ja pyytää, että saisiko vielä uskoa kaikki synnit ja kiusaukset anteeksi.
Hörpin vesipullon tyhjäksi ja käyn pudottamassa sen pullonkeräyspisteelle. Taivas on peittynyt tummien pilvien alle ja sade huuhtoo junan pölyisiä ikkunoita. Olo on levollinen. Levollisempi kuin pitkiin aikoihin. Vedän syvään henkeä ja annan hartioiden laskeutua alemmaksi. Tästä tulee vielä hyvä loppukesä. Ainakin toivon niin.

6 kommenttia:

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤