Päivä vailla valoa

Sumuisena aamuna istuin bussiin

ja matkasin maalle.

Seurasin vaistojani

ja unohdin miettiä

mikä on oikein

ja mikä väärin.

Sellaisena aamuna

ei pitäisi edes herätä.

Varjoja,

kuiskauksia menneestä.

Yöllä kohtasin menneen.

Kaikki ne muistot.

Kaikki ne ikävimmätkin.

Unohdin olevani olemassa.

Tulen lieskoja ympärilläni.

Varjoihin vetäviä käsiä.

Pimeydestä huokaavia palasia.

Unohdin hengittää.

Pelkäsin niin kovin paljon,

että suljin silmäni

ja silloin

näin valon,

jonka vertaista en ole nähnyt missään.

Se loisti niin kirkkaasti,

että pimeys perääntyi.

Muistot hävisivät.

Valo toi mukanaan rakkauden.

Ihmisen, 

jota en olisi enää koskaan uskonut näkeväni.