Vaikka

Eteisen lattia oli märkä. Hyllyltä löytyivät tutut reinot. Hieman kulahtaneet, mutta ne oli helppo vetää jalkaan.Takki oli opiston toisessa päässä. Sitä ei jaksanut lähteä hakemaan.

      Ulko-ovi kävi. Porukkaa puski sisään. Jasmin väisti ja meni sitten samalla oven avaisulla ulos. Lumihiutaleet olivat suuria ja pehmeitä. Ne jäivät hetkeksi koristamaan hiuksia, ennen kuin sulivat pois. Heini tuli vastaan. Sillä oli mustat talvikengät. Korkoa oli reilusti. Hiukset rennosti heitetty edestä taaksepäin. Naama näytti tällätyltä. Jasmin huomasi laskeneensa katseensa automaattisesti. Joku arvoasteikko vain oli elämässä. Ei hän tiennyt noudattivatko muut sitä, mutta Jasminin oli pakko. Möykky tuntui painavan taas jossain sisimmässä. Hän ei pystyisi koskaan olemaan tuon ihmisen arvoinen. Kuka muka haluaisi olla hänen ystävänsä.

Jasmin avasi oven, josta pääsi erääseen poikien kämppään.

     -Saako tulla kylään?

Vastaus oli myöntävä. Hän jätti kengät eteiseen. Istui sitten jakkaralle pöydän ääreen ja katseli ympärilleen. Siitä oli pitkä aika, kun hän oli viimeksi käynyt täällä. Liian pitkä. Hän ei kuulunut enää tähän porukkaan, jos edes oli koskaan ollutkaan osa sitä. Ei, vaikka kuinka olisi halunnut olla. Vaikka ne ihmiset siinä pöydän ympärillä olisivat olleet kuinka ystävällisiä. Vaikka elämässä olisi ollut kaikki asiat hyvin. Vaikka.