onnellisuudesta

Istun heittelehtivässä veneessä ja kuuntelen lokkien ääntä aaltojen paiskaantuessa veneen kylkiin. 

 Keinahdus. Vesi ryöppyää sivulta ja kastelee reunassa istuvat. Painan hupun päähän ja vedän kämmenet takin hihojen suojaan. Istun kumarassa ja koitan turhaan suojella jalkoja kastumiselta. 

  Kuulen toisten puhuvan veneen toisessa päässä, mutta sanoista ei saa mitään selvää. Puhe puuroutuu veneen metelin alle. Pyydän edessä istuvalta pyyhettä jalkojen suojaksi. Kääriydyn lopulta siihen ja hetkellinen lämpö saa oloni tuntumaan onnelliselta. 

 Vauhti tasaantuu. Veden pinta tyyntyy hieman. Nostan katseeni hupun alta. Katselen Kallasveden varrelle rakennettuja taloja. Kuvittelen itseni istumaan jonkun rantatalon edustalle haaveilemaan. Vaikka paleltaa ja väsyttääkin hieman, tekee mieli hymyillä. Taivaalla lentävät linnut, jylhät maisemat, rakkaiksi ja läheisiksi tulleet ystävät tuntuvat sillä hetkellä elämän suurimmilta asioilta. 

 Käännän katseeni ja jään hetkeksi katselemaan taustalla laskevaa aurinkoa ja punertuvaksi värjäytynyttä taivasta. Elämä ottaa, mutta se antaa monin verroin takaisin.