vielä hetken

Viikko, jonka ei pitänyt tulla näin äkkiä. Hullua, että siitä on kohta jo puoli vuotta, kun mä tilasin lennot aikalailla hetken mielijohteesta, vaikka olinhan mä asiaa mietiskellyt omassa päässä opiston loppupuolelta asti.

Mä en oo pakannut. En edes aloittanut. Mun työt päiväkodilla päätty ja mä oon ollut kohta kolme viikkoa kesälomalla, niin jännältä kuin se ajatus kuulostaakin. Lomalla, joka on sisältänyt hengailua kavereiden kanssa, valokuvaamista, kirjojen lukemista, kaks aivan huikeeta viikonloppua huipulla kaveriporukalla. Ensimmäiset veneilyt tälle kesälle, notskilla olemisen jne.

Mulla menee hyvin, vaikka blogin puolelta ehkä osa on saanut erilaisemman kuvan. Mä kirjoitan vaikeista ja kipeistä asioista, joita mä olen käynyt elämäni aikana läpi. Kirjoitan asioista, joista on vaikea puhua ääneen. Mutta suurimmaksi osaksi mä kirjoitan asioista, jotka on osa menneisyyttä ja tulee olemaan. Tottakai on huonojakin päiviä, mutta en mä ole moniin kuukausiin ollut enää alhaalla, siellä jossain pohjamudissa.

Oon huomannut miten paljon oon kasvanut henkisesti vuoden aikana. Miten itsetunto on kohonnut. Miten mä osaan ajatella elämästä ja ihmisistä paljon kypsemmin ja aikuismaisemmin. Mutta silti mä haluan elää miten nuoren kuuluu. Olla villi ja vapaa. Elää mun unelmien kesää, vaikka se tällä hetkellä pelottaa ja jännittää enemmän kuin mä olisin osannut aavistaa. 

Täällä mä olen. Vielä hetken. Sitten katsellaankin maailmaa ihan erilaisesta perspektiivistä.