valovuosi

Opisto.

Se oli koti ja turvapaikka. Satama sen kaiken ajatusmyrskyn keskellä. Se oli mulle paikka missä sain hengähtää. Kuunnella itseäni, mitä mä haluaisin mun elämältä ja tulevaisuudelta.

Se oli turvallinen vuosi. Siellä mulla oli perhe, jonka kanssa jaettiin ne hyvät ja huonot hetket. Jokaisella oma tiensä kuitenkin kuljettavanaan.

Se oli teenjuontia aamulla keittiönpöydän ääressä katsellessa samalla sumua ikkunasta. Se oli oppitunteja silmät ristissä. Se oli lentopallon pelaamista viimeisille minuuteille asti salissa ennen kuin kaikki häädettiin ulos. Se oli lumisotaa melkein koko opisto porukalla. Eräretki luonnon ääreen. Se oli onnellisuutta ja haikeutta. Joskus itkua onnesta, joskus surusta.

Se oli syvällisiä keskusteluja kynttilän valossa. Mutakakun leipomista ja jäätelökutsuja. Se oli laavulla tai tulen ääressä istumista. Laulamista aulassa pianon ympärillä. Se oli pitkiltä tuntuvia jonoja ruokalaan. Hyvää ruokaa ja joskus ei niin hyvää.

Se oli aikaa rakkaiden ystävien seurassa. Joskus yksin olemista, kun tuntui, että tarvitsi vain aikaa ajatella. Se oli revontulia ja tähtitaivaan ihastelua. Paukkupakkasia ja kauniita aurinkopäiviä.

Oli rinnallakulkijoita, taivaan lintuja, joilla jokaisella sama määränpää. Oli enkeleitä nostamassa ylös aina uudestaan ja uudestaan, kun omat voimat oli lopussa.