lauantai 13. toukokuuta 2017

joka kerta putoan

Tyhjyys.
Kuin joku imuroisi kaiken pois.
Väsynyt.
Niin väsynyt.
Joku sanoo -kyllä elämä kantaa.
Mutta entä sitten, kun ei enää kannakkaan.


Tärisevät askeleet.
Kyyneleet jättävät märät juovat poskille.
Näen mielessäni ihmisten pilkkaavat kasvot.
Kuulen naurun kuin usvan läpi.
Satuttaa. Omat mielikuvatkin.


Joskus mietin, olisiko vain helpompi lähteä.
Mutta silti sinnittelen pinnalla.
Ajattelen -jaksa vielä hetki.
Ja joka kerta putoan.
Syvemmälle ja syvemmälle.
Valon kaistaleet ikkunassa eivät enää herätä unesta.


Oli kylmä.
Käsi kosketti kylmää metallia.
Vain se hetki, joka tuntui ikuisuudelta.
Ja vielä kerran jaksoi ajatella -vielä hetki.

14 kommenttia:

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤