varjele kaikelta pahalta #65 (Matias)

Sora ropisee kenkien alla kävellessäni keskuskatua kirkolle. Katuvalot on kääritty lämpimän keltaisiin jouluvaloihin, jotka säihkyvät muuten niin pimeään iltaan jotain sellaista lämpöä, jota ei voi konkreettisesti tuntea, mutta joka vetää väkisinkin suupielet ylöspäin. 

Suolakiteet ovat sulattaneet maan, jonka routa oli yön aikana ottanut haltuunsa. Musta jää. Se yllätti joka vuosi. Samoin ensilumi. 

Lapsena olimme Jullen kanssa vetäneet isältä salaa luistimet jalkaan, kun kotitien pitkät lätäköt olivat jäätyneet, eikä ulkojäitä oltu vielä tehty. Ei siellä ollut kovin montaa liukua voinut ottaa, ja oli siinä pitänyt isälle selitellä, kun luistinten terät olivat yllättäen tylsistyneet kesän aikana, vaikka niitä oli teroitettu vielä lopputalvesta uudelleen. 

Se on niitä harvoja oikeasti onnellisia muistoja kaikkien niiden muistojen joukossa, joita olen yrittänyt väkisin unohtaa. Ja osa on kyllä unohtunut. Tai ehkä ennemmin niin, että muistot ovat muovautuneet lapsen mielessä mukavemmiksi. Ehkä aika on siinä mielessä tehnyt tehtävänsä.

Julle oli jo pidempään yrittänyt saada mua juttelemaan isälle. Se oli kertonut sen kirjoittamasta toiveesta ja siitä, miten isä oli yllättäen ilmestynyt sen ovelle se lappu kädessään. Ja että Julle oli antanut sille kaiken anteeksi. 

Mä en tiedä olenko mä koskaan valmis. Valmis ajatuksieni ja muistojeni kanssa. Painajaiset, joissa isä hakkaa vuoroin Jullea, vuoroin mua, piinaavat öisin yhä edelleen. Isän ilme, joka kertoo kaiken. Pettymyksen ja häpeän. Häpeän omaa lastaan kohtaan. 

Miten sellaisesta voi koskaan päästä yli. 

- Matias!

Ääni tulee jostain kadun toiselta puolelta. Pysähdyn ja käännyn vilkaisemaan vaaleanpunaisen puutalon edustalle, jossa seisoskelee kaksi tutun näköistä paksuihin mustiin toppatakkeihin pukeutunutta nuorta.

- Katos katos. Täällähän on tuttuja, huikkaan Severille ja Aadalle ja lähden ylittämään tietä. 

Severi rutistaa mut äijähalaukseen. Toinen käsi selän taakse ja muutama pakollinen läimäys. Aada sen sijaan kättelee.

- Mitä jätkälle kuuluu? Ei olla nähty aikoihin, Severi kysyy virne huulillaan. 

- Mikäs tässä. Elämä rullaa eteenpäin. Pitäis pikkuhiljaa alkaa valmistua koulusta niin pääsis kiinni työelämään, vastaan ja vedän samalla kaulahuivia tiukemmalle. 

Severi katselee mua arvioivasti. Pää hieman kallellaan. 

- Mä en tiedä saako tästä kysyä, mutta miten naisrintamalla? Oletko sä ollut missään yhteyksissä Lilin kanssa? 

Puren huomaamattani huulesta ja tunnen, miten muutama veripisara tipahtaa kielelle, jolle jää pistelevä ja karvas maku. 

- En oikein tiedä, miten mä tän sanoisin, mutisen hiljaa ja katson kenkiäni, jotka kaipaisivat kipeästi huolenpitoa. 

Sydän hakkaa hulluna rinnassa. Se takoo ja kumauttelee. Tuntuu kuin se löisi kurkussa asti.

- Me alettiin seurustelemaan kuukausi sitten.

Sitten se on sanottu. 

Nielaisen ja kohotan katseeni Severiin, jonka ilme ei värähdäkään. 

Sitten mä näen, miten se ottaa muutaman askeleen mua kohti ja tunnen sen käsien rutistavan niin lujaa, etten meinaa saada henkeä. 

- Ei mutta sehän on ihan mielettömän hyvä uutinen. Onnea ja taivaan Isän siunausta!

Kiittelen hämmentyneenä Severin reaktiosta ja olo kehossani rauhoittuu hiljalleen.

Severi päästää lopulta irti ja Aada haluaa puolestaan rutistaa multa keuhkot ulos. 

- Sinä. Senkin. Sika! se sanoo, mäjäyttelee mua hellästi nyrkillä päähän ja jatkaa sitten - Sä tolvasti et oo kertonut meille mitään, vaikka me ollaan sun parhaita kavereita. Sä et kertonut edes mulle, vaikka mä oon puolet mun elämästä kuunnellut sun naishuolia ja tarjonnut nenäliinaa, jos sun on tarvinnu itkeä mun olkapäätä vasten. 

Aada irroittautuu halauksesta ja yrittää katsoa mua tuimasti sinisillä silmillään, joista ei saa vihaisia millään. 

- Okei tuo viimeinen ei ollut totta, mutta silti! se vielä sanoo hengästyneellä äänellään. 

Nostan kädet pystyyn antautumisen merkiksi.

- Mä olen idiootti. Tiedetään. Mutta mulla on ollut ihan hyvä syy olla kertomatta. Mä nimittäin pommitin Severiä yks päivä, mutta sillä oli pelit menossa, eikä se kerennyt juttelee. Ajattelin, et se soittelee joskus takaisin, mut ei oo äijästä kuulunut mitään. 

Aada siirtää tuiman katseensa musta Severiin ja hakkaa vuorostaan tätä käsilaukullaan kylkeen.

- Auts! Lopeta! Severi sanoo ja yrittää hakea musta apua ahdinkoonsa. 

- Sori kamu. Mä en pahemmin välittäis saada tuosta laukusta päähän, heitän sille naurua pidätellessäni ja astun askeleen taaksepäin.

- Missä Lili muuten on? Severi kysyy yllättäen ja saa Aadankin pysähtymään paikalleen. 

- Se on käymässä sen mummolassa. Tulee huomenna illalla takaisin. 

- Hei meidän pitää järjestää yhessä pikkujoulut tai käydä vaikka porukalla jossain notskilla. Ois niin ihana viettää aikaa vaellusporukalla. Pyytäis Jullea ja Maijuakin, Aada ehdottaa ja katselee meitä vuoronperään kuin varmistuakseen, tarviiko meitä edelleen motata vai tajutaanko me sanattomasta viestinnästä, että asia on jo päätetty. Muutosehdotukset tai valitukset voi jättää omaan tietoon. 

- Eli sopii. Mä laittelen ryhmään jotain viestiä, että missä ja milloin, ja te muut saatte luvan roudata itsenne paikalle, Aada julistaa, eikä mulla ja Severillä ole vara muuta kuin hymyillä ja kertoa, miten me ollaan ihan satasella mukana jutussa. 

- Pitäiskö mennä, ettei myöhästytä? kysyn vilkaistuani kelloa, joka lähentelee puolta seitsemää. 

- Nyt mennään ja lujaa, Severi jatkaa ja nappaa Aadaa kädestä kiinni kiskoakseen tämän irti ihanista pikkujoulusuunnitelmistaan. 

Kirkon katon on peittänyt paksu lumivaippa ja ikkunoilla on kutsuvasti kynttilöitä ja olkipukkeja. Ilmassa on jouluntuntua. Jopa minun aina niin jouluton mieli kokee jotain lapsuuden riemua ja lämpöä, kun ensimmäisen joululaulun sanat tulvivat kirkossa olijoiden suusta. 

Maa on niin kaunis, 

kirkas Luojan taivas,

ihana on sielujen toiviotie.

Maailman kautta

kuljemme laulain,

taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika, 

vierähtävät vuodet,

miespolvet vaipuvat unholaan.

Kirkasna aina

sielujen laulun

taivainen sointu säilyy vaan.

Enkelit ensin

paimenille lauloi,

sielusta sieluhun kaiku soi:

Kunnia Herran, 

maassa nyt rauha,

kun Jeesus meille armon toi.