sille johon rakastuin

Seisoskelemme tyttöjen kanssa auringon paahteessa eräänä kesäkuun perjantaina asemarakennuksen vieressä asfaltilla ja pohdimme, saavutkohan koskaan paikalle. Koko junamatkan mietimme, miltähän tuntuu viettää viikonloppua ihmisten kanssa, jotka kokee tuntevansa, mutta joita ei ole koskaan aiemmin nähnyt. Olen sitäpaitsi tehnyt päätöksen lähdöstä aikalailla viime tipassa, koska aluksi en ihan totta uskonut, että siinä olisi mitään järkeä. Entä jos ne ihmiset eivät olisikaan sellaisia, joiksi heidät kuvittelin. Entä jos meno lähtisi lapasesta.

Olin liittynyt keskustelufoorumille sattumalta bongatessani sen linkin eräältä sivustolta, jonka tiesin luotettavaksi. Olin selaillut keskusteluja ja päätynyt sitten kirjoittamaan esittelyn itsestäni. Ja sitten aivan yllättäen olin saanut kutsun liittyä ryhmään, joka oli lähdössä mökille muutaman viikon päästä.

Seuraamme aseman ohi ajavia autoja ja mietimme onko joku niistä kenties sinun. Nauramme tajutessamme, kun arvailumme menevät päin honkia, mutta samaan aikaan alamme ihan tosissaan olla sitä mieltä, että kukaan ei koskaan tulekaan. Että se siitä mökkireissusta sitten.

Lopulta beigen värinen auto kurvaa parkkipaikalle ja tunnistamme kuskin. Nostamme matkatavarat takakonttiin ja hyppäämme kyytiin. Ja jostain syystä minä olen meistä se, joka päätyy pelkääjän paikalle, enkä lakkaa ajattelemasta, miten outoa on nähdä sinut ensimmäistä kertaa, vaikka äänesi on tuttu puheluista.

Mökille päästyämme löhöämme sohvalla siihen asti, että viimeinenkin ryhmästä saapuu paikalle. Lämmitämme saunaa ja käymme uimassa. 

Seuraavana päivänä menen aamu-uinnille. Järvi on tyyni ja aurinko vasta nousee puiden takaa. Päädymme ottamaan tikkakisan ötököiden syödessä, jonka lopulta häviän. En kuitenkaan halua tyytyä siihen, etten saa heitettyä kymppiä, joten jään ulos, kun kaikki muut menevät jo takaisin sisälle. Heitän tikkoja varmaan tunnin ennen kuin viimein osun kymppiin ja raahaan muut sisältä katsomaan, että olen varmasti saanut sen, mutta kukaan ei näytä haluavan uskoa sitä tai sitten he vain härnäävät tahallaan.

Päädymme kahdestaan istumaan olohuoneen sohvalle, kun toiset lähtevät soutelemaan veneellä. Puhumme elämästä ja sen päättymisestä. Kerrot siskosi lapsesta, jonka lähtö oli tullut yllättäen. Minä taas kerron pikkuveljestäni, jonka jouduin hyvästelemään vuosia sitten, mutta jonka kuolema edelleen tuntuu syvällä sisimmässä, ja joka yhä vuosienkin jälkeen repii rikki niitä haavoja, joita en ole koskaan saanut parannettua. Näen kyynelten kimaltavan silmissäsi ja tunnen lämpimän läikähdyksen sisälläni, kun mietin, miten paljon arvostan sitä, että uskallat itkeä seurassani.

Sunnuntai aamu tulee aivan liian varhain. Juuri kun olen päässyt tutustumaan sinuun, meidän pitääkin jo lähteä. Ilmoitat kuitenkin yllättäen, että jäät odottamaan meidän kanssamme siihen asti, että junamme tulee, ja olen siitä enemmän kuin onnellinen.

Uimarannalla on äiti kahden lapsensa kanssa ja joitain yläkouluikäisiä. Järvivesi kylpee auringonvalossa ja tuuli havisuttaa puiden oksia. Auomme riippumatot kuunsirpin muotoisista pussukoista ja viritämme ne metsän laitaan. Enkä tiedä voinko enää sanoa yllättyväni, kun kaksi naispuolista reissukaveriani päätyy toiseen riippariin ja minä toiseen sinun kanssasi. Tuntuu oudolta maata siinä sinisen melkein pilvettömän taivaan alla ja miettiä, että vielä muutama päivä sitten en voinut melkein uskoa, että sinä ihan oikeasti olisit olemassa, koska emme olleet vielä silloin tavanneet. Ja silti siinä hetkessä, syödessämme auringon lämmittämiä suklaalla kuorrutettuja karkkeja, ne viettämämme kolme päivää tuntuvat tapahtuneen jo kauan aikaa sitten.

Hyvästellessämme juna-aseman parkkipaikalla toivon enemmän kuin mitään, että me vielä kohtaamme uudelleen. Ja vaikka liekki on alkanut lepattaa sydämessäni tietämättäni, en pystyisi villeimmälläkään mielikuvituksellani näkemään, miten liekki seuraavien kuukausien aikana ensin hiipuisi hiillokselle ja sitten lopulta muuttuisi roihuksi, jota suurinkaan sade ei kykenisi enää sammuttamaan.