jäillä

Ajatukset oli raskaita. Pää tuntui raskaalta. Tulevaisuus, joka oli näyttäytynyt niin valoisana, olikin yhtäkkiä taas sumussa. Yhteishausta oli jo aikaa. En mä tiennyt halusinko mihinkään niistä, minne olin hakenut. En mä tiennyt taaskaan mistään mitään. Olin ajelehtinut taas pitkin aallokkoista merta. Ajelehtinut ilman mitään määränpäätä. 

Ilmassa oli haikeutta. Tunsin silmien kostuneen. Opistovuosi oli mennyt ihan liian nopeasti. Enää oli vain muutama hassu kuukausi jäljellä. Vasta lomalla olin tajunnut ensimmäistä kertaa, miten tärkeiksi monet ihmiset olivat tulleet. Harmitti syksy. En ollut saanut siitä mitään irti. Onneksi kevät oli korvannut sitä osittain. Mutta harmitti liikaa. Tuntui, että oli liian vähän aikaa tutustua paremmin ihmisiin. 

Yhtenä iltana olimme kävelleet jäällä. Katselleet sumua ja punaista taivasta. Lumessa oli ollut vaikea kulkea. Sellaista elämä oli ollut jo pidemmän aikaa. Raskasta. Niin raskasta, mutta silti jossain pilvien välissä näkyi heikkoa valoa. Kyllä kaikki vielä joskus selviäisi. Joskus tulevaisuus näkyisi kirkkaampana kuin koskaan. 

Toivoa ja luottamusta

Päivä oli päättynyt liukuvärjätyllä oranssin sinisellä taivaalla. Keväällä, ja auringonlaskulla. Pikkupakkasilla ja hohtavilla hangilla. Oli ollut mahti elämys seistä kestohangilla ja katsella miten taivas pikkuhiljaa tummeni ja lopulta pimeys verhosi maan. 

      Oli tehty muutama valokuvausreissu. Oli hymyilty täysillä ja naurettu niin paljon, että mahaankin oli alkanut sattua. 

      Viikonloppu oli mennyt riparilla isosena ja kaverina ollessa. Tukena, ja turvana. Oli tutustuttu uusiin ihmisiin. Juteltu illalla porukalla, ja aamulla herätty väsyneenä tiskiin. Oltiin annettu, mutta oltiin myös saatu. Paljon kokemusta, muistoja ja ystäviä. Reppu oli täytetty viikonlopun onnellisilla hetkillä. Vastaan tulevan hymyllä, lauluhetkillä ja halauksilla. Hyvästellessä oli onneksi saatu sanoa. -Pian nähdään.

Dad

Syksy. Se oli mennyt hatarasti. Välillä elämänviiva oli kulkenut suoraan, joskus taas jyrkkään nousuun tai laskuun. Välillä oli hymyilyttänyt tai itkettänyt ilman syytä. Oli ollut paha olla, mutta silti päällimmäisenä oli jäänyt mieleen kaikki hyvät muistot. Ystävien kanssa vietetyt illat. Kahdenkeskiset juttelut. Tsemppaavat ja piristävät viestit. Pikkuveli, joka oli vilkuttanut iloisena ikkunasta.

Kevät aurinko sai hangen kimaltamaan. Paksuun lumihankeen oli painunut polku. Kymmenien ihmisten astelema. Ystävysten. Kämppäkavereiden. Ehkä jonkun yksinäisen kulkijan. Ajatuksia pakenevan nuoren. Iltavalvojan, tai talonmiehen.

Punaisilla lapasilla oli lunta. Kiteitä, jotka säteilivät maailman kaikissa väreissä. Oli tullut mieleen syksy. Ruskan väriset lehdet. Sammaleet, jotka olivat alkaneet syksyn edetessä punertua. Äiti, joka oli ollut pitkät viikot kotona yksinään. Käynyt välillä pitämässä paikallista kangaskauppaa. Yksinhuoltaja. Sellainen se oli. Oli ollut jo jonkun aikaa.

Puiden keskellä seisoi mies. Se hymyili. Sillä oli isän hymy, ja silmät. Se otti muutaman askeleen eteenpäin, ja osoitti taivaalle. Siellä lensi joutsenia. Puhtaan valkoiset höyhenpuvut päällään. Lensivät kohti auringon nousua. Maassa oli höyhen. Käsi nosti sen hennosti. Katse seurasi joutsenten menoa. Sinne ne hävisivät, horisontin taakse.
      Siitä hetkestä oli jo aikaa. Kuukausia. Isä oli hymyillyt koko kevään. Syksyllä kaikki oli muuttunut. Isän sairaus oli edennyt. Silmistä oli hävinnyt se pilke. Elämän ilo. Silti se oli jaksanut kysellä kuulumisia. Oli välittänyt. Puristanut viimeisillä voimillaan hänen kättään. Sanonut, että kyllä elämä kantaa.
      Jospa kantaisikin. Kantaisi horjuvaa kulkijaansa.


Teksti on fiktiivinen!

My day

08:00 heräsin ja kävin suihkussa. Puin kiireessä vaatteet ja söin aamupalan kämpillä. Ruisleivän päälle tomaattia ja juustoa, sitten vaan mikroon.

09:00 Aamunavaus auditoriossa.

9:30 Säädettiin viestintäluokassa videoprojektin kanssa, ja yritettiin sopia jotain järkeviä juttuja.

10:00 Kuvaukset pääsi alkamaan ja olin äänittäjänä niissä.

13:00 Kävin ulkona kuvailemassa yhen opistolaisen kalansilmä-objektiivilla. Toiset teki ulkona lumiveistoksia.

14:30 Kahville. Siellä oli tuoretta pullaa. Nami.

15:07 Pikku breikin aika. Oli pakko käyä kämpillä päänsäryn takia. Otin vähän lisää videota opistolaisille tulevaa videota varten.

17:10 Lounaalle mars.

17:49 Lounas on nyt syöty ja atk-luokassa kirjoittelemassa tätä blogia.

Tänään on ollu rankka päivä, mutta onneksi huomenna tää projekti on jo ohi.

Happy feeling

Mulla oli pari päivää sitten lettikiharat, ja käytiin sitten kuvailemassa huonekaverin kanssa ulkona, ku oli niin kiva ilma. Otettiin sitten vielä sisällä muutama kuva, kun näytti sen verran kivalta.

Oon väsynyt. Väsynyt siihen, ettei yöllä taaskaan saa unta. Että opiskelu on niin yksipuolista ja tylsää. Ainakin suurimmaksi osaksi. Mä kuvittelin niin paljon erilaisempaa. Valokuvaamista, videokuvaamista, editoimista ja niin edelleen, mutta eipä paljoa oo painanu mun haaveet ja odotukset. Ehkä opiston ois syytä päivitellä omia sivujaan, ettei kovin moni muu myös joudu harhaan.

Mutta oon myös onnellinen. Uusista ystävistä, kokemuksista, yhteishengen parantumisesta, abeista, jotka kävi ilahuttaa meitä opistolla heittelemällä meille karkkeja, ja mun ja parin muun tyypin suunnitelmasta kiertää kaikki kämpät silleen kunnolla. (Muutamassa ollaan jo käyty.) Oon myös onnellinen siitä, että osa konduktööreistä osaa olla tosi rentoja, ja auttaa hädän hetkellä. Mulla oli kolme minuuttia ostaa junalippu, ja juosta junalle. Kerkesin, mutta junassa tajusin, ettei mun junalippu ollutkaan siihen junaan. Ihana konduktööri pelasti mut, ja päästi mut sillä lipulla.

Tää päivä meni matkustaessa, ja shoppaillessa. Kotiutin pari rentoa paitaa, ja korun. Ne tulee varmaan näkymään vielä jossain vaiheessa täällä. Sain myös tällä viime viikolla paidan valmiiksi, joka on tuossa alapuolella olevassa kuvassa.

Mistä te ootte onnellisia?