jäillä

Ajatukset oli raskaita. Pää tuntui raskaalta. Tulevaisuus, joka oli näyttäytynyt niin valoisana, olikin yhtäkkiä taas sumussa. Yhteishausta oli jo aikaa. En mä tiennyt halusinko mihinkään niistä, minne olin hakenut. En mä tiennyt taaskaan mistään mitään. Olin ajelehtinut taas pitkin aallokkoista merta. Ajelehtinut ilman mitään määränpäätä. 

Ilmassa oli haikeutta. Tunsin silmien kostuneen. Opistovuosi oli mennyt ihan liian nopeasti. Enää oli vain muutama hassu kuukausi jäljellä. Vasta lomalla olin tajunnut ensimmäistä kertaa, miten tärkeiksi monet ihmiset olivat tulleet. Harmitti syksy. En ollut saanut siitä mitään irti. Onneksi kevät oli korvannut sitä osittain. Mutta harmitti liikaa. Tuntui, että oli liian vähän aikaa tutustua paremmin ihmisiin. 

Yhtenä iltana olimme kävelleet jäällä. Katselleet sumua ja punaista taivasta. Lumessa oli ollut vaikea kulkea. Sellaista elämä oli ollut jo pidemmän aikaa. Raskasta. Niin raskasta, mutta silti jossain pilvien välissä näkyi heikkoa valoa. Kyllä kaikki vielä joskus selviäisi. Joskus tulevaisuus näkyisi kirkkaampana kuin koskaan.