sunnuntai 21. tammikuuta 2018

en ikinä luovuta

Katselen itseäni peilistä samalla kun hiussuortuvat putoilevat lattialle. Silmät kostuvat ensin. Sitten kyyneleet saavat mut nieleskelemään ja haukkomaan henkeäni. Kipu. Mä en pysty edes kuvailemaan sitä.

Leukemia. Se on mun diagnoosi. Verisyöpä. Hoitokeinoja on, mutta niiden toimivuudesta ei tiedetä. 

Äidin käsi tärisee. Se näyttää just siltä, että se koittaa pysyä vahvana ihan vaan mun vuoksi. Sen mielestä mä olen varmaan aina sen pikkutyttö, vaikka kasvaisin kuinka vanhaksi tahansa.

Illalla hoitaja antaa mulle kipulääkkeitä. Mua oksettaa ja pyörryttää. Eniten mä pelkään kuolemaa. En varmaan vaan oo valmis kohtaamaan sitä. Ei kenenkään nuoren kuuluis kuolla. Enhän mä ole kerennyt edes elää vielä.

Radiosta kuuluu iltahartaus. Juontaja kertoo papin nimen, mutta se menee multa ohi. Siinä puhutaan miten jokaisella ihmisellä on oma suojelusenkeli. Onkohan mullakin sellainen?

Seuraavana päivänä mut viedään leikkaussaliin. Sitä ennen mä saan unilääkkeitä ja vajoan hetkessä tiedottomuuteen. Äidin käsi. Puristan sitä siihen asti kunnes mun käsi valahtaa veltoksi.


Herään siihen, että mun ympärillä on kirkasta. Kuulen hiljaista harpun soittoa. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen en tunne kipua. Tuntuu niinku mä leijuisin. On kevyt olo. 

Naurava lapsi juoksee mun edestä. Kuulen miten sen äiti toruu sitä. Mä katselen hämilläni ympärilleni ja mietin missä mä oikein olen. 

Poika puhuu mulle taivaasta. Se sanoo, ettei mulla ole enää koskaan kipuja. Mua itkettää. Tiedän, että äiti ja isä itkee mun sairaalasängyn vierellä ja silittää mun poskea. Toivon, että ne aina tietää mun rakastavan niitä. Sitten mä kävelen pojan vierellä puron reunalle ja heiluttelen varpaita kylmässä vedessä.


Teksti, joka syntyi kymmenessä minuutissa lukemani kirjan herättämien ajatusten kautta.

18 kommenttia:

  1. 😭😭 tää teksti nosti mulle ihan kyyneleet silmiin. Niin koskettava, kaunis ja surullinen samaan aikaan. <3 Oot vaan niin älyttömän taitava kirjottaan!

    VastaaPoista
  2. Koskettava ja kaunis teksti♡

    VastaaPoista
  3. Mua kiinnostais tietää, mistä kirjasta sait inspiraation tohon tekstiin :) Oon ite lukenu varmaan kaks kirjaa joissa päähenkilöllä on syöpä ja ne kirjat oli tosi hyviä. Ootko koskaan muuten aatellu kirjottaa omaa kirjaa? Sulla ois siihen taitoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli semmonen, ku -En ikinä luovuta.
      Mäki oon lukenu muutamia kirjoja, jotka kertoo syöpää sairastavista. Ne on ollu kyllä tosi hyviä ja koskettavia.
      Ja tuohon vikaan, niin oon kyllä ajatellut jo monta vuotta. Oon kirjoittanut kirjaa 13 vuotiaasta asti ja tällä hetkellä tilanne on semmonen, että sen julkaisu saattaa olla hyvinkin mahdollista esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden sisään.
      Haaveena on kyllä kirjottaa useampikin kirja ja kuitenkin taito on karttunut siitä 13 vuotiaasta aika paljon, niin varmaan sais lyhyemmälläkin ajalla uutta kirjaa kasaan (:

      Poista
  4. Aivan ihana teksti, jälleen kerran! Oon seuraillu tätä sun blogia jo pitemmän aikaa, ja aattelin nyt jättää kommentin. Sä osaat kirjottaa älyttömän hyvin. Nää tekstit on koskettavia, surullisia, mutta samalla niiiiin ihania! Pystyy samaistumaan moniin teksteihin, vaikka ei samaa oliskaan kokenu. Tulee semmonen olo, että vaikka mitä tahansa tapahtus, ni silti voi olla pohjimmiltaan tosi onnellinen! Arvostan suunnattoman paljon sun kirjottamistaitoa, ja sitä että uskallat julkasta henkilökohtasempiakin tekstejä. Näistä saa voimaa huonoina hetkinä, ja tulee olo et kaikesta selvitään! Kiitos, että julkaset näitä tekstejä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, kiitos ❤ en oikein osaa sanoa tähän muuta, ku että jotenkin tosi ihmeellistä aina saada tämmöstä palautetta, vaikkei sitä pyydäkkään. Sitä varten mä kirjotan, että muut ihmiset vois saada niistä jotain irti.
      Ja kyllä kaikesta aina selviää. Se vaan menee niin.

      Poista
  5. hirveen itkettävä mutta ihana, sulla on kyllä kirjottamisen lahja

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihana teksti! Tää kolahti muhun jotenkin tosi vahvasti. Kuin olisit kirjoittanut mun elämästä muutama vuosi sitten! Et tiedäkkään, miten paljon voimaa saan sun blogista! Kiitos Mattis, että sä kirjoitat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Voi että. Iso halaus sulle ! Oot vahva.

      Poista
  7. Vau, upea teksti! Pala kurkussa luin, eikä itku ollu kaukana. Niin kaunista ja niin koskettavaa❤

    VastaaPoista
  8. Ihana kirjotus, koskettava!<3

    VastaaPoista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤