en saa mistään kiinni

Masennus. Ahdistus. Suunnaton paha olo. Sitä päivät oli ennen.

Tällä hetkellä mun elämä on aika tasapainossa. Väliin huonompia päiviä ja välillä niitä hyviä hetkiä, kun hymyilyttää pitkän ajan jälkeen. Silti musta tuntuu joskus, ettei kaikki ole vieläkään okei.

Sitä tunnetta on vaikea selittää, mutta yritän silti. 

Mä elän joka päivä ja joka hetki. Hengitän. Mun sydän pumppaa verta. Kävelen kauppaan. Poljen kouluun. Istun oppitunneilla ja opiskelen. Laitan ruokaa. Näen kavereita. Käyn shoppailemassa ja urheilen. 

Silti musta tuntuu välillä, etten mä ole elossa. Kaikki ympärillä oleva tuntuu epätodelliselta. Ihan kuin joku päättäis, mitä mun pitää tehdä ja milloin. Kuin olisin pelinappulana jossain mun ymmärrystäkin suuremmassa pelissä.

Käsken jonkun nipistää mua. Kaikki tuntuu samalta. Ontto olo. Ihan kuin missään ei olis mitään järkeä. Tuntuu tyhmältä elää tulevaisuutta ajatellen, kun mulle nykyisyyttäkään ei ole olemassa.

Suljen silmät.
Keinun mustassa.
Eteen ja taaksepäin.
Uudestaan.

Lumihiutaleita putoilee kasvoille.
Sulavat hiljalleen pois.
En tunne mitään.
En kylmyyttä, en lämpöä.

Itken.
Silloin musta tuntuu hetken,
että kaikki on taas normaalia.
Sitten uni pirstoutuu mun edessä.
Putoan jälleen,
enkä enää saa mistään kiinni.