mustia ajatuksia

Annan pidäteltyjen kyynelten tulla autossa,

kun vihdoin ja viimein saan olla yksin, eikä tarvitse esittää kiinnostunutta tai innostunutta. En jaksa ymmärtää itseäni. En sitä, miksi toiset saa mut vihaamaan itseään. Miksi mustat ajatukset seuraavat kaikkialle. Miksi silmien edessä pelkkää pimeää.

Ehkä kaikki johtuu vain siitä, että olen väsynyt. Väsynyt näyttämään onnelliselta. Väsynyt säntäilemään paikasta toiseen tai tekemään kompromisseja. En jaksa yrittää olla kiva. Parempi olla rehellinen. Kertoa, että tarvitsen omaa tilaa. Että ihmiset mun ympärillä eivät ole vietävissä minulta. En haluaisi jakaa ketään joidenkin muiden kanssa, kun viimein olen saanut jonkinlaisen yhteyden perheeseeni.

Yritän ajatella valoisasti. Elää hetkissä ja haaveilla tulevasta. Ehkä mua odottaa jokin hyvä jossain. Ehkä se on vielä piilossa mun katseilta ja ilmestyy sitten kun niin on tarkoitettu. Ehkä kaiken kuuluu mennä näin. Ensin olla hyvää ja sitten jälleen pahaa. Että en lakkaisi olemasta kiitollinen niistä kaikista hyvistä hetkistä, joita olen saanut elää. Että en unohtaisi, miten helppoa kaikki oikeastaan on.