perjantai 8. kesäkuuta 2018

hyvä olla

Sadepisaroiden kimpoillessa kattoon ja ukkosen jyrähdellessä taustalla, mietin omaa elämääni. Olen saanut viettää kesää jenkeissä. Ensin siskon luona, sitten jenkkiperheeni kotona ja heidän isovanhempiensa luona. Nyt muutama päivä Miamissa takana. Asuntovaunu-elämä on ollut yllättävän leppoista.

Välilä olen miettinyt suomea ja kesää siellä. Haaveillut valoisista kesäöistä ja mökistä järven rannalla. On kuitenkin ollut ihanaa olla täällä. Alkaa nukkumaan pimeyden laskeutuessa ja auringon viimeisten säteiden kadotessa palmujen taakse.

On tuntunut velvollisuudelta päivitellä blogia, vaikkei inspiraatiota kirjoittamiseen ole suuremmin ollut. Olen kuitenkin ajatellut, etten kirjoita väkisin mitään, koska siinä en ole hyvä, eivätkä ajatukset ole silloin aitoja. Haluan kirjoittaa rehellisesti. Kirjoittaa, kun elämässä on paljon hyvää ja myös silloin, kun on vaikeaa. 

Koen, että mun elämä alkaa olla tasapainossa. Ehkä ne vaikeimmat ajat alkavat todella olla takanapäin. On ihanaa osata elää ilman ajatuksia siitä, että pelkää onnellisuuden katoavan ja melkein jopa odottaa sen pahan olon tulevan. Vapauttavaa uskaltaa hymyillä ja kertoa olevansa niin aidosti onnellinen kuin ihminen vain voi olla.

Hyvä olla. Tänään, tässä hetkessä ja toivottavasti huomennakin. Ystävien ollessa ympärilläni jakamassa tämä kaikki minun kanssani.

8 kommenttia:

  1. Ihana! Mä niin toivon et sulla on ihana kesä. Ehkä mäkin, -toivottavasti, vielä joskus pääsen kokemaan vastaavaa <3 nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä uskon, että sä pääset ! ❤ kiitos, mä nautin kyllä :)

      Poista
  2. ❤️ näitä sun postauksia on ihana lukea, mutta mattis, haluun muistuttaa siitä, ettei kirjottamisesta tarvi ottaa stressiä. Kirjota sillon, ku siihen löytyy inspiraatiota.

    Ja ihana kuulla, että sun elämä alkaa olla tasapainossa. Nauti siellä olosta, millon tuut takasin suomeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihana kuulla ! ❤ mm, koitan muistuttaa sitä aina itselle.
      Mä tuun tän kuun vikalla viikolla. Pystyy sitten viettää vielä kesää suomessa ja näkemään kaikkia kavereita ja ystäviä ennen koulun alkua.

      Poista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤