mä olen pelkuri

Kyllä. Mä olen pelkuri. Ja kyllä. Mä teen päätöksiä tunteiden varassa. Ja kyllä. Se olin minä, joka sanoi -en voi.

Haluaisin vihata sitä ihmistä. Ihmistä, joka antaa sulle tasan kaksi vaihtoehtoa, joista kumpikaan ei ole hyvä tai edes oikeudenmukainen. Vihata ihmistä, josta ennen välitin. Välitin niin paljon, että sydämeen sattui. Että ihan sama miten lähellä olin, tuntui kuin olisin ollut aina aivan yhtä kaukana. 

-Päätä. Joko jatketaan matkaa yhdessä tai että et enää koskaan voi jutella mulle tai voi nähdä mua.

En mieti syitä, miksi näin tapahtui. Mutta en voi ymmärtää sitä, että joku ihminen antaa sulle vaihtoehdot vain siksi, ettet enää tunne sitä ihmistä kohtaan samoin. Että ennemmin ahdistaa. Kun meistä kukaan ei kuitenkaan voi päättää, milloin niitä tunteita tulee. Ketä kohtaan niitä tulee. Ja miten ne vaikuttaa sun elämään.

On vaikeaa päästää irti ihmisestä, josta jollain tasolla kuitenkin välittää vieläkin. Ihmisenä. Samalla tavalla kuin muistakin ihmisistä mun ympärillä, jotka on osa mun elämää. Välitän, koska tunnen syyllisyyttä. Välitän, koska en ymmärrä. Ymmärrä, että satutin niin paljon, että sen takia en voi enää koskaan kysyä -miten sulla menee?

Ja on vaikeaa päästää irti, kun ihmiset kieltää ajattelemasta.

-Älä mieti sitä.

-Jatka elämää eteenpäin. Ei oo sen arvoista.
-Teet vaan hallaa itelles, ku mietit. 

-Unohda se ihminen.

Miten voi unohtaa, jos ei ikinä pysty käsittelemään asioita. Ja mitä sitten, kun ei edes osaa käsitellä, vaikka haluaisikin.