elämää

Jossain toisessa maailmassa äiti istuisi kotona olohuoneen keinutuolissa ja pitelisi sylissään kääröä. Juuri nukahtanutta lasta, jonka kasvoilla olisi levollinen ilme. Isä laittaisi perheelleen ruokaa ja hyräilisi tuttua sävelmää. Äiti katselisi isää ja he hymyilisivät toisilleen. Katseet olisivat täynnä rakkautta. Elämässä olisi paljon kiitollisuutta ja onnea. 

• • •

Ääni piipittää tasaisesti valaistussa huoneessa. Mittari laskee koko ajan uusia lukemia. Hälyttää, jos jotain poikkeavaa tapahtuu. Lapsi makaa sängyllä kymmenien johtojen ympäröimänä. Silmät ovat olleet sulkeutuneina jo päiviä. Äidin silmissä on kyyneleitä. Sisällä tuskaa, jota kukaan ei voi ymmärtää. Tai niin hän ainakin ajattelee. Samalla hetkellä mieslääkäri tarkkailee monitorin lukemia ja kaksi naislääkäriä kärräävät huoneeseen tarvikkeita tutkimuksia varten.

Isä saapuu töiden jälkeen sairaalaan. Äiti ja isä istuvat lapsen vuoteen vierellä. Silittävät nukkuvaa lasta. Äiti tuntee palan kohoavan kurkkuunsa. Hän ei ole pidellyt lastaan sylissä aikoihin. Joinakin hetkinä hän tuntee katkeruutta ja jopa vihaa. Hän ei jaksa ymmärtää, miksi lapselle tapahtuu niin paljon pahaa. Mikä oikeuttaa tämän kaiken. Epävarmuuden siitä, näkeekö lapsi edes huomista päivää. 

Illalla kädet punoutuvat ristiin. Hän ei jaksa muuta kuin kuiskata pimeään yöhön -Auta. Sitten hän kömpii sänkyyn miehensä viereen ja käpertyy peiton alle. Uni on katkonaista. Välillä hän herää painajaisista. Niissä lapsi vilkuttaa hänelle taivaalta ja on hetken päästä poissa. Nukkunut ikiuneen.

teksti on fiktiivinen