elämäntapa

Mä oon viime aikoina pyöritellyt mielessä, et mihin mä pyrin, mitä mä tavoittelen. Oon miettinyt blogia ja sitä suuntaa, mihin sitä haluaisin kasvattaa. En oo enää se sama 12 tai 13-vuotias tyttö, joka aloitti blogin siltä pohjalta, et kerron mun hyvin arkisista asioista, jotka painottu paljon hevosiin, kouluun ja harrastuksiin. En se tyyppi, joka postailee kuvia omista asuista, joita on bongannut kirpparilta ja milloin mistäkin alemyynneistä. Silloin en vaatinut itseltäni liikoja, en oikeastaan mitään.

Bloggaaminen on mulle nykyään elämäntapa. Tapa tuoda esille mun ajatuksia, mun elämää risuineen ja ruusuineen. Se on mun tyyli luoda taidetta kirjoittamalla. Kirjoittaa niin fiktiivisesti kuin oman elämän pohjalta myös faktalähtöisesti. Vaikka oon pyrkinyt pitämään tän tosi omalla tyylillä just niinku oon itse halunnut, oon huomannut sen, että tähtään aina parempaan. Se joku nopeasti väsätty ei riitäkään, ellei se tule aidosti sydämestä. Aidoista tunteista ja niin fiilispohjalta kuin vain voi kirjoittaa.

En enää osaa lukea arkisia postauksia muiden blogeista. Kaipaan syvällisiä pohdintoja, elämän kipukohdista kertomista, haavoittuvuutta. Se tekee meistä ihmisistä aitoja, kun emme pyri kaunistelemaan. Olemaan jotain muuta kuin olemme. Ja silti liian usein kateus saa meidät tekemään huonoja valintoja ja päätöksiä. 

Some näyttää, että pitäisi olla kaunis. Hyvä kroppainen. Tyylikkäät muodinmukaiset vaatteet. Entä jos en koe oloani hyväksi niin? Entä jos ennemmin iskee paha olo, kun koitan valkata vaatekaupasta sitä jotain täydellistä vaatetta, joka pysyisi kestosuosikkina?

Haluan ja toivon, että mun blogi pysyy elämänmakuisena. Että täältä löytyisi jokaisella jotain, johon samaistua. Jotain, joka antaisi voimia arjen raskaimpiin päiviin ja hetkiin. Että kuitenkin pimeyden keskellä näkyisi valoa ja tulevaisuudessa olisi toivoa. 

En vielä tiedä, mihin ratkaisuun päädyn. Kirjoittelenko pohdiskelutyyppisiä tekstejä vain toiseen blogiin ja pidän tämän enemmän kaunokirjallisena. Mutta täällä pysyn niin pitkään kuin se ikinä tuntuu hyvältä. Ja se on varmasti hyvin pitkä aika.