Kimallehileitä

Tie oli auraamaton. Lyhdyssä olevan kynttilän liekki läpätti. Valo heijastui laseissa olevien kuvioiden välistä maahan.

Vanhan hirsitalon kuistilla oli jakkara. Tyttö nousi sen päälle polvilleen. Katseli ikkunassa olevia jääkukkia. Maailma näytti sen takana synkältä. Talo oli turvallinen, mutta maailma sen ympärillä oli vaarallinen. Hän painoi kämmenensä ikkunanlasia vasten. Katseli sitten aukosta ulos. Puita, jotka heiluivat tuulessa. Lumihiutaleita, jotka leijuivat taivaalta alas. Tähtiä, jotka muodostivat kuvioita. Otava löytyi helposti, ja sitten pohjantähti. Pikkuotava näkyi kauempana. Tiellä käveli joku lyhty kädessään. Lyhty heilui kävelyn tahtiin. Metsän siimeksessä olevan talon ikkunoissa paloivat kyntteliköt.

Enkeli istui savupiipun päällä. Yski savun seassa ja yritti tarkentaa katsettaan alas tielle. Lapsi käveli hitaasti. Kulkeminen näytti vaikealta niin paksussa lumihangessa. Enkeli laskeutui alas varovaisesti. Siivet taittuivat kauniisti selän taakse. Hän otti taskustaan kimallehileitä. Laittoi ne sitten kämmenelleen ja puhalsi niin kovaa kuin jaksoi, suojelusta lapselle.

Poika pysähtyi. Yhtäkkiä ilma oli muuttunut lämpimämmäksi. Lumihiutaleet laskeutuivat vähän matkan päähän hänestä. Edessä näkyi askeleita. Niitä pitkin olisi helpompi kävellä kotiin. Ilta saapui jälleen, ja yön pimeys vain synkkeni synkkenemistään. Jouluaaton aamu läheni.

Siipien lehahdus ja enkeli oli poissa. Hän nousi rappuset ylös. Kurkisti ikkunasta talon sisälle. Lapset avasivat pienet pakettinsa, jotka oli kääritty ohueen pahviin. Perheellä ei ollut varaa muuhun. Paketeista löytyi pieni keinuhevonen ja junarata. Isompien sisaruksien vanhoja, mutta lapset eivät siitä tienneet mitään, ja vaikka olisivat tienneet, eivät olisi välittäneet. Tärkeintä joulussa ei olleet lahjat, vaan sen suuri ilosanoma. Joosef, Maria, ja seimestä makaava Jeesus-lapsi.

Rauhaisaa joulua! Viettäkää aikaa perheittenne kanssa. Näyttäkää, että välitätte heistä.

Maailma jääkukkien takana

19 luukku jäi välistä, koska en ollut kerennyt kirjoittaa ajastettuja postauksia ja kotiuduin vasta illalla Haaparannasta, jossa olin nuorisotoimen järjestämällä reissulla. Vietettiin siellä kiva päivä tyttöjen kanssa. Etittiin itelle vaatteita ja toisille joululahjoja. Hirveen paljon ei tullu osteltua, mutta se mulla oli periaatteenakin reissuun lähdössä, että vain tarpeellisia juttuja mukaan.

Viime joulu oli vähän erilaisempi ku yleensä, mutta silti yhtä ihana. Joulusaunaan toi tunnelmaa se, että seinät oli maalattu tummanruskeiksi, kun ne oli aikaisemmin ollut vaalean puun väriset. 

Eilen tehtiin karjalanpiirakoita ja katoin joulukalenterin jaksot, jotka oli jääny mulla väliin. Pikkuhiljaa vasta alkaa tajuamaan, että huomenna on oikeasti jouluaatto. Jotenkin se, että ei ole ollut kotona, on vaikuttanut joulufiiliksen tulemiseen. Ei ole ollut katsomassa, kun jouluruokia on valmisteltu, tai ikkunalaudoille on laitettu kyntteliköt, tai että adventteina on sytytetty tietty määrä kynttilöitä. Oon ihastunu tuohon, maailma jääkukkien takana, lauluun.

Enkeli

Pieni enkeli joukossa toisten

näkee tähden niin loistavan.

"Betlehemiin jo rientäkää kaikki",

kuulee tähden tuon kutsuvan.

Toiset enkelit riemuiten laulaa:

"Kunnia olkoon Jumalan."

Pieni enkeli kurkottaa kaulaa, 

jotta näkisi hän tulijan.

Pieni enkeli joukossa toisten

hämmästyy lailla paimenten.

Lapsi syntynyt on tallin seimeen,

luokse härkäin ja aasien.

Toiset enkelit lauluaan jatkaa, 

kaikuu Gloria korkeuksiin.

Pieni enkeli talliin vain matkaa,

törmää ovella se tietäjiin.

Pieni enkeli joukossa toisten

vihdoin Jeesuksen nähdä saa.

Jouluriemu niin valtava, suuri

pienen enkelin valloittaa.

Pyhä kirkkaus täyttää jo majan,

koskettaa lämpö rakkauden.

Synnyinyö tämä on Vapahtajan,

pieni enkeli ymmärtää sen.

(c) Jukka Salminen

Tää tyttö on yhtä hymyä

Joululoma alkoi eilen. Pakkasin perjantaina melkein kaikki mun kamppeet pusseihin, kasseihin ja laukkuihin. Illalla tuli sellanen olo niinku oisin ollu lopullisesti lähdössä. Käveltiin ulkona ja juteltiin kaikenlaista. Lopulta tuli vaan haikea fiilis. Puolivuotta oli mennyt niin hetkessä. Ihan heittämällä ohitse. Viimeinen opistoilta antoi mulle toivoa siitä, että ensi vuonna opistossa ois parempi olla.

Joulujuhlan jälkeen kävin hyvästelemässä suurimman osan opettajista. Yks niistä halas mua ja kuiskas sitten korvaan -Tuuthan sää takas jouln jälkeen. Lupasin tulla. Siitä opettajasta huoku sellanen välittäminen, että oli niin ihana, ku jollekin merkkas se, että jatkanko vai enkö jatka. Myös yks opistolainen sai mun hymyn huulille, ku se kuuli, että oon päättäny tulla takaisin.

Mun ajatukset on selkiytymässä, vaikka vieläkin on paljon erilaisia ajatuksia vielä tulevasta ajasta opistossa. Hyvästelyringissä tajusin, että ei oliskaan ollut niin helppo päättää, että en tuliskaan takaisin. Olisin halunnu vaan sanoa kaikille, että ette te oo lähössä minnekään, vaan jäädään vielä tänne.

Univelkaa on kertyny viimesimpien kuukausien aikana kiitettettävästi, joten eilen illalla kolmen tunnin autossa matkustamisen jälkeen oli tosi väsynyt, mutta kiitollinen olo.

Viime aikoina on tapahtunu kaikkee kivaa. Sain joltain opistolaiselta kortin, jossa ei ollu nimeä, mutta se piristi tosi paljo. Siitä on kyllä jo jonkun aikaa. Ois niin ihana tietää, kuka sen laitto mulle. Kiitos myös sulle, joka laitoit mulle joulukortin postissa. Se oli tosi ihana.
Mä en muista enää sun nimeä, joka tulit opistolla juttelemaan mulle, mutta oli tosi kiva jutella sun kans! :)

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie

Tummanpunainen ruusukimppu pöydällä. Vieressä kehyksissä kuva, jossa tytön kasvoilla hymy. Onnellinen. Pikkuveli leikkii leluautoilla lattialla, mutta keskeyttää leikkinsä yhtäkkiä.
-Isi, miksi Senja kuoli?
Isä nostaa katseensa sanomalehdestä. Kasvot ovat surun kovettamat. Silmissä häilähtää jotain kosteaa.
-Jokainen meistä kuolee joskus, ja nyt oli Senjan aika lähteä.


Senja ajaa. Eerik istuu pelkääjän paikalla. Mutka tulee liian nopeasti. Vauhti on liian kova. Auto pyörähtää ympäri ja menee rytisten metsään. Lasinsirpaleita lentelee lattialle. Auton valot sammuvat ja turvatyynyt laukeavat. Eerik avaa turvavyötä. Saa aukaistua ulko-oven ja kaatuu sitten maahan. Veri roiskuu puhtaan valkoiselle lumelle. Hän nousee varovaisesti. Menee hädissään auton toiselle puolelle. Avaa oven ja tunnustelee kädellään toisen pulssia. Ei mitään. -Senja? hän yrittää, mutta ei saa vastausta. Toinen on jo lähtenyt.

Auto pysähtyy kohdalle. Mies tulee autosta ja kävellessään Eerikin luokse, kysyy -Onko kaikki kunnossa?
Eerik pudistaa päätään. Istuu lamaantuneena hangelle ja tuijottaa tyhjyyteen. Ei paniikkia, hän hokee mielessään, mutta turhaan. Se on jo tullut.

Ambulanssi kiitää paikalle hetkistä myöhemmin. Mitään ei ole enää tehtävissä. Eerik otetaan sen kyytiin ja ambulanssimiehet alkavat paikkailla hänen haavaansa. Käteen ojennetaan rauhoittavia. Eerikin mieleen tulevat tutun laulun sanat.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Hänt' ihana enkeli kotihin vie.

Niin pitkä on matka, ei kotia näy,

:,: vaan ihana enkeli vierellä käy. :,:

On pimeä korpi ja kivinen tie

ja usein se käytävä liukaskin lie.

Oi, pianhan lapsonen langeta vois,

:,: jos käsi ei enkelin kädessä ois. :,:

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Hänt' ihana enkeli kotihin vie.

Oi, laps' ethän milloinkaan ottaa sä vois

:,: sun kättäsi enkelin kädestä pois. :,: