Kimallehileitä

Tie oli auraamaton. Lyhdyssä olevan kynttilän liekki läpätti. Valo heijastui laseissa olevien kuvioiden välistä maahan.

Vanhan hirsitalon kuistilla oli jakkara. Tyttö nousi sen päälle polvilleen. Katseli ikkunassa olevia jääkukkia. Maailma näytti sen takana synkältä. Talo oli turvallinen, mutta maailma sen ympärillä oli vaarallinen. Hän painoi kämmenensä ikkunanlasia vasten. Katseli sitten aukosta ulos. Puita, jotka heiluivat tuulessa. Lumihiutaleita, jotka leijuivat taivaalta alas. Tähtiä, jotka muodostivat kuvioita. Otava löytyi helposti, ja sitten pohjantähti. Pikkuotava näkyi kauempana. Tiellä käveli joku lyhty kädessään. Lyhty heilui kävelyn tahtiin. Metsän siimeksessä olevan talon ikkunoissa paloivat kyntteliköt.

Enkeli istui savupiipun päällä. Yski savun seassa ja yritti tarkentaa katsettaan alas tielle. Lapsi käveli hitaasti. Kulkeminen näytti vaikealta niin paksussa lumihangessa. Enkeli laskeutui alas varovaisesti. Siivet taittuivat kauniisti selän taakse. Hän otti taskustaan kimallehileitä. Laittoi ne sitten kämmenelleen ja puhalsi niin kovaa kuin jaksoi, suojelusta lapselle.

Poika pysähtyi. Yhtäkkiä ilma oli muuttunut lämpimämmäksi. Lumihiutaleet laskeutuivat vähän matkan päähän hänestä. Edessä näkyi askeleita. Niitä pitkin olisi helpompi kävellä kotiin. Ilta saapui jälleen, ja yön pimeys vain synkkeni synkkenemistään. Jouluaaton aamu läheni.

Siipien lehahdus ja enkeli oli poissa. Hän nousi rappuset ylös. Kurkisti ikkunasta talon sisälle. Lapset avasivat pienet pakettinsa, jotka oli kääritty ohueen pahviin. Perheellä ei ollut varaa muuhun. Paketeista löytyi pieni keinuhevonen ja junarata. Isompien sisaruksien vanhoja, mutta lapset eivät siitä tienneet mitään, ja vaikka olisivat tienneet, eivät olisi välittäneet. Tärkeintä joulussa ei olleet lahjat, vaan sen suuri ilosanoma. Joosef, Maria, ja seimestä makaava Jeesus-lapsi.

Rauhaisaa joulua! Viettäkää aikaa perheittenne kanssa. Näyttäkää, että välitätte heistä.