perjantai 11. joulukuuta 2015

Haparoiden eteenpäin


Meri tumman puhuva.
Aallot paiskaantuu rantaan.
Rantakivet liukkaina sateesta.
Hyppy, ja toinenkin.

Kaksi tyttöä.
Käsikädessä.
Samanlaiset mekot päällä.
Kukkia.
Perhosia.

Kasvoilla hymy.
Silmissä onnellisuutta.


Viisi vuotta meni,
kuin hetkessä.
Sama meri.
Yhtä korkeat aallot.
Tumma taivas,
salamoiden täplittämä.

Kivillä kävelee.
Tyttö.
Ei mekkoa.
Ei perhosia.
Hymyä ei näy.
Silmien alla tummat varjot.
Syvällä sisimmässään pelkkää pahuutta.
Tumma möykky, joka kasvaa.
Syö kaiken hyvän mennessään.

Askel.
Toinen askel.
Haparoiva.
Etsii turvallista jalansijaa.
Turvaa menneisyydestä.
Ajasta, jolloin oli hyvä olla.
Tapahtumista,
jotka vain satuttavat nykyään.
Voiko enää koskaan olla sitä samaa.
Turvaa.
Ystävyyttä.
Onnellisuutta.


Teksti on fiktiivinen!

4 kommenttia:

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤