Onnellinen pienistä asioista

Teksti on fiktiivinen!

Puiden oksilla oli kiteitä. Pieniä. Kauniita. Katselin niitä kateellisena. Oisinpa itsekin yhtä kaunis. Mä en ollut koskaan tykännyt mun ulkonäöstä. Olin myös saanut kuulla siitä toisilta. Mä olin ajatellut aluksi, että ei se haittaa. En mä välitä. Mutta lopulta en ollut pystynyt olemaan välittämättä.

Mun poskilla oli paha akne. Huuli oli haljennut joskus ala-aste ikäisenä. Hiukset oli niin ohuet, että olisi ollut melkein sama, ettei niitä olisi ollut. Vaatteet äiti oli hommannu kirpparilta. Se oli ollut jo pitkään työttömänä. Isästä mä en tiennyt mitään. Se oli jättänyt äidin heti sen jälkeen, kun se oli kuullut äidin olevan raskaana. Ehkä se oli paennut vastuuta.




Mulla ei ollut sisaruksia. Ei pikkuveljeä, eikä siskoa. Mulla ei ollut ees koskaan ollu ystäviä. En ees tiennyt minkalaisia ne ois sitten olleet. Olin tottunut olemaan yksin. Tunneilla mä piirtelin vaan mun kouluvihkoihin. Välitunneilla istuin koulun nurkalla. Poltin tupakkaa aina kun sitä jostain sain. Ensimmäiset tupakat olin hommannut myymällä ensin jotain lehtiä kaupungilla. En mä tiennyt oliko ollut ees laillista tehdä niin nuorena töitä, mutta en mä välittänyt. Tärkeintä oli, et mä sain rahaa ees jostain, kun äidiltä sitä ei saanut.

Kotona syötiin joka päivä vaan purkkihernekeittoa. Mä olin liiankin tottunut siihen makuun, että en osannut unelmoidakaan paremmasta. Se riitti, kun sai ees syödä jotain. Olin tottunut elämään pihisti. Mä en omistanut ees omaa tyynyä tai peittoa. Me nukuttiin äidin kanssa vastakkain meidän sohvalla. Mulla oli aina öisin monta vilttiä päällä. Meillä ei ollut lämmitystä kuin kunnon pakkasilla. Ei ollut varaa sellaisiin.

Me saadaan olla onnellisia. Ystävistä, perheestä, ruuasta ja vaikka mistä. Eipä oo itellä koskaan tullu hirveesti ajateltua, että jos mulla ei ois nuita asioita, niin minkalaista mun elämä sitten ois.