Yksinäistä

Ilta hiipii ääneti ikkunasta
kyynelten kuivuessa poskilleni.

Käännyn katsomaan taakseni,
varjoja ja pieniä aurinkoja;

 Tuskan jäistä kosketusta,
 kyyneleiden pois pesemiä öitä,
 tuhkaksi palaneita tunteita.

 Ystävien hymyjä ja kauniita sanoja,
yhdessä jaettuja pieniä iloja,

suojelusenkelini siipien äänetöntä 

havinaa.

Kaikki se takanapäin,
vain särkyvinä muistoina.

Tämä vuosi on enää minuutteja,
seuraava ottaa jo varovaisia askeleita saapuakseen.

Minä pyyhin viimeisen kyyneleen
ja hymyilen arasti.

 Pieni sydän toivoa täynnä,
 katse tähtiin kohotettuna,
 olen valmis ottamaan huomisen vastaan.

 Olenhan melkein jaloillani.

BlackCat666

Kun yksinäisyys jälleen mieltäni kolkuttaa,
oven avaan ja tervetulleeksi toivotan.

Miksi itken taas? Miksi yksinäisyys mua rakastaa?
Miksi toivon kaiken ympäriltäni katoavan?

Kun taas uusi päivä alkaa paistaa,
minulle se on vain uusi eilinen.

Miksi elän näin? Miksi päivät toisiaan muistuttaa?
Miksi toivon, että tieni päässä näen pimeän ikuisuuden?

Olen ainoastaan unelmien avulla lentänyt,
tähän päivään jymähtänyt.
Elän sen aina uudelleen,
yöni nukun ja taas herään yksinäisyyteen.

Kun toivoo itselleen jotain mahdotonta,
kääntyy harhaan ja joutuu kulkemaan pitempään.

Miksi itken taas? Miksi yksinäisyys tuhoaa unelmia?
Miksi toivoo jotain sellaista, jolla ei voi ylentää sydäntään?

Kun katsoo syvälle peiliin,
näkee itsensä sisinpään.

Huomaan: Ei pidä sortua mahdottomuuksiin,
sitä yksinäisyys haluaa: johtaa toivoni pimeään.

-Sessha-