Tää tyttö on yhtä hymyä

Joululoma alkoi eilen. Pakkasin perjantaina melkein kaikki mun kamppeet pusseihin, kasseihin ja laukkuihin. Illalla tuli sellanen olo niinku oisin ollu lopullisesti lähdössä. Käveltiin ulkona ja juteltiin kaikenlaista. Lopulta tuli vaan haikea fiilis. Puolivuotta oli mennyt niin hetkessä. Ihan heittämällä ohitse. Viimeinen opistoilta antoi mulle toivoa siitä, että ensi vuonna opistossa ois parempi olla.

Joulujuhlan jälkeen kävin hyvästelemässä suurimman osan opettajista. Yks niistä halas mua ja kuiskas sitten korvaan -Tuuthan sää takas jouln jälkeen. Lupasin tulla. Siitä opettajasta huoku sellanen välittäminen, että oli niin ihana, ku jollekin merkkas se, että jatkanko vai enkö jatka. Myös yks opistolainen sai mun hymyn huulille, ku se kuuli, että oon päättäny tulla takaisin.

Mun ajatukset on selkiytymässä, vaikka vieläkin on paljon erilaisia ajatuksia vielä tulevasta ajasta opistossa. Hyvästelyringissä tajusin, että ei oliskaan ollut niin helppo päättää, että en tuliskaan takaisin. Olisin halunnu vaan sanoa kaikille, että ette te oo lähössä minnekään, vaan jäädään vielä tänne.

Univelkaa on kertyny viimesimpien kuukausien aikana kiitettettävästi, joten eilen illalla kolmen tunnin autossa matkustamisen jälkeen oli tosi väsynyt, mutta kiitollinen olo.

Viime aikoina on tapahtunu kaikkee kivaa. Sain joltain opistolaiselta kortin, jossa ei ollu nimeä, mutta se piristi tosi paljo. Siitä on kyllä jo jonkun aikaa. Ois niin ihana tietää, kuka sen laitto mulle. Kiitos myös sulle, joka laitoit mulle joulukortin postissa. Se oli tosi ihana.
Mä en muista enää sun nimeä, joka tulit opistolla juttelemaan mulle, mutta oli tosi kiva jutella sun kans! :)