polulla

Teksti on fiktiivinen!

Muutamana iltana oli ollut vaikea mennä nukkumaan. Liian vaikea, koska uni ei ollut tullut. Ajatukset pyörivät opisto asioiden ympärillä. Itkukin siinä oli tullut. Eikä sen loppua ollut näkynyt. Siiri oli maannut viereisellä sängyllä. Oli kuulunut vain tasainen hengitys. Silmät olivat olleet kiinni. Unessa se oli ollut. Ei sitä ollut kehdannut herättää. Eihän Juulia edes tuntenut Siiriä. Samassa porukassa he olivat kulkeneet opiston alusta asti, mutta mitään syvällisempää ei oltu sillä porukalla puhuttu. Sellaisia keskusteluja Juulia oli kyllä kaivannut. Ehkä jopa liikaakin.

-Juulia. Miten sulla menee?

Jaakon ääni oli hiljainen. Toiset tuskin kuulivat sitä. Ääni oli lempeä. Ystävällinen.

-Hyvin kai. Samalla tavalla niinku yleensä. Eipä mitenkään kummosesti.

-Ootko sää tykänny olla opistossa?

-Välillä oon ja välillä en. Toisinaan tekis mieli pakata kamat ja hypätä seuraavaan bussiin ja matkustaa kotiin.

-Mikä täällä on sun mielestä huonoa?

-Haluatko sää välttämättä kuulla koko listan, ku niitä asioita on aika paljonki?

-Juu kerro vaan.

Jaakko hymyili rohkaisevasti.

-Yhteishenki on aika matalalla. Täällä on niin paljo erilaisia ihmisiä, että ei ees huvittais tutustua kaikkiin. Sitte täällä on monta sellasta ihmistä, jotka ahistaa mua. Monesti iltasin on paha olla. Joskus päivälläkin. Ei oo oikein ketään, kelle jutella syvällisiä. Meiänki porukan juttelut on yleensä vähän mitä on. Mää en tiiä onko kielilinja oikee vaihtoehto mulle. Ahistaa ruotsin ja matikan tunnit, ku mä en osaa mitään. Meiän kämppäki on vähä mitä on, ja nii.. Oli kai tuossa jo jonkun verran.

-Mm. Ymmärrän. Monille nuista jutuista pystyis tekemään jotain. Esim linjan vaihtaminen tai kämpän vaihtaminen saattais hyvinkin onnistua. Syvällisiäkin vois puhua, mutta pitäis vaan paremmin osata rauhottua aina iltasin. Meinaa aina vähän mennä yli. Määki ku oon jossain vaiheessa miettiny, et lopettaisin opiston joululomalta, mutta jotenki tuntuis sitte siltä, että luovuttais, ku ei voi tietää minkalainen kevät on. Monilta on kuullu sellasta juttua, et kevät ois sitä parasta aikaa opistossa. Kuulemma paranee vaan koko ajan loppua kohti ja sitten ku opisto päättyy, niin ei ees haluais lähtä pois.

-Nii. Mä en vaan tiiä jaksanko mää oottaa sinne asti.

-Kannattaa sunkin miettiä tarkkaan. Miettiä, et mikä on parasta itelle. Mikä ois se oikea päätös. Jatkaako sitten vai ei.

-Jep.

     Opistolta lähtevä tie oli auraamaton. Siiri, Jaakko ja Juulia kävelivät sitä eteenpäin. He kääntyivät pellolle johtavalle tielle. Taivaalla loimusivat revontulet. Tähdet tuikkivat tummaa yötaivasta vasten.

-Harvoin näkee mitään näin kaunista.

-Arvatkaa vaan tekiskö mieli ottaa kameralla kuvia.

-Nauti kerrankin luonnon ihmeistä ihan silmillä, eläkä kameran linssin läpi.

-Joo joo.

Tielle jäi neljän ihmisen jäljet. Ne mutkittelivat. Välillä menivät päällekkäin. Mutta silti niissä oli jotain yhteistä. Määränpää.