19 luukku jäi välistä, koska en ollut kerennyt kirjoittaa ajastettuja postauksia ja kotiuduin vasta illalla Haaparannasta, jossa olin nuorisotoimen järjestämällä reissulla. Vietettiin siellä kiva päivä tyttöjen kanssa. Etittiin itelle vaatteita ja toisille joululahjoja. Hirveen paljon ei tullu osteltua, mutta se mulla oli periaatteenakin reissuun lähdössä, että vain tarpeellisia juttuja mukaan.
Viime joulu oli vähän erilaisempi ku yleensä, mutta silti yhtä ihana. Joulusaunaan toi tunnelmaa se, että seinät oli maalattu tummanruskeiksi, kun ne oli aikaisemmin ollut vaalean puun väriset.
Eilen tehtiin karjalanpiirakoita ja katoin joulukalenterin jaksot, jotka oli jääny mulla väliin. Pikkuhiljaa vasta alkaa tajuamaan, että huomenna on oikeasti jouluaatto. Jotenkin se, että ei ole ollut kotona, on vaikuttanut joulufiiliksen tulemiseen. Ei ole ollut katsomassa, kun jouluruokia on valmisteltu, tai ikkunalaudoille on laitettu kyntteliköt, tai että adventteina on sytytetty tietty määrä kynttilöitä. Oon ihastunu tuohon, maailma jääkukkien takana, lauluun.
Tuo on kyllä tosi kaunis laulu♥ Ihana postaus!
VastaaPoistaNiimpä :) Kiitos!
Poista