Tähän kesään on mahtunu paljon kaikenlaista, vaikka alkukesästä tuntu, et oisin voinu ohittaa koko kesän samantien. Varsinki nää takana olevat kolme viikkoa on ollu jotain ihan huikeeta. Meiän kotona on ollu vilskettä, ku autollinen amerikkalaisia tuli meille pariksi viikoksi häiden takia.
Vihkiminen kirkossa oli erilainen mihin oon tottunu. Oli ensinnäkin kolme "häämarssia", joista ensimmäisellä meni meidän perhe, ja sulhasen perhe. Toisella häämarssilla meni itse sulhanen ja hänen äitinsä. Viimeisellä tuli mun sisko, joka oli siis morsian ja isä. Niiden edellä käveli morsiustyttö, joka oli meidän serkku.
Häät oli iltahäät ja alko kuuden aikaan illalla. Hääjuhla vietettiin seurakuntatalolla, joka oltiin edellisenä päivänä koristeltu. Häiden teemavärit oli valkoinen, vaaleanpunainen ja ruskea.
Morsian ja sulhanen saivat toisensa, ja oli ihana olla ensimmäisissä oman sisaruksen häissä.
Tän kaiken lisäksi kävin kaverin mökillä yötä ja oli jotenkin niin ihana olla siellä, vaikkei mitään erityistä tehtykään. Mun mielestä mökillä olemisessa parasta onkin se kiireettömyys ja että voi olla välillä tekemättä mitään. Hullua, että koulun alkuun on enää kuukausi. Nauttikaa viimeisistä kesälomapäivistä!
Hyvä postaus!:) Ja hullultahan tuo tuntuu et ei enää kovi kauaa koulun alkuun, kesä menee aina liia nopeeta:/ Mää meen sit ihan uuteen ja tuntemattomaan kouluun. Mul on kyl viel kaikkea kivaa tekemistä tulossa täs lomalla:)
VastaaPoistaKiitos :) Niimpä. Tsemppiä uuteen kouluun! Ihana, et on vielä mukavia juttuja eessäpäin :)
PoistaVarmaan nii ihanat häät ollu! Muistan ku puhuttiin nuista sillon kerran opskalla:D mullon sua ikävä♥
VastaaPoistaJoo oli ne :) Haha, määki jotenki. Tiiäkkö, mullaki sua! <3 Yritin bongailla torniossa, mutta en nähny sua ku kerran vilaukselta
PoistaMää myös yritin sua, ja monesti olinki et hei jes onko tuo mattis,mutta aina se oliki joku muu joka oli vaa tosi paljo sun näkönen...Oisit tullu sillo pysäyttää mut ku näit. Ja ehkä ois pitäny molemmilla soitella nii se ois ollu helpompi tapa entäkö yrittää löytää tuhatpäisestä ihmisjoukosta :D. Nähää ranualla♥
PoistaMää myös yritin sua, ja monesti olinki et hei jes onko tuo mattis,mutta aina se oliki joku muu joka oli vaa tosi paljo sun näkönen...Oisit tullu sillo pysäyttää mut ku näit. Ja ehkä ois pitäny molemmilla soitella nii se ois ollu helpompi tapa entäkö yrittää löytää tuhatpäisestä ihmisjoukosta :D. Nähää ranualla♥
PoistaHävisit vaan niin nopee näkyvistä ja olin toisten kavereitten kans ni en kerenny lähtä perään. Mutta joo ei jotenki tajunnu soittaa.. Pitääpä yrittää päästä sinne ❤
PoistaOoi varmasti ihanan erilaiset häät! Kun suomalaiset häät on aika erilaiset. :)
VastaaPoistaNii. Oli ehkä jotenki juhlavemmat ja tykkäsin tosi paljo ❤
PoistaNäyttääpä ihanalta noi häät!
VastaaPoistaja vähä varmaan ihana päästä näkee erikulttuurisia häitä noin läheltä :)
:) nii, ja tuli itelle sellanen olo, et haluaisin vähä samantyyliset häät
Poista