rohkeus

Vaatii rohkeutta olla oma itsensä. Tuo lause on jäänyt jostain syystä erityisesti mun mieleen. Vaatii myös rohkeutta toimia oikein ja pysyä omien sanojensa takana.

Elämässä on paljon asioita, jotka ei mene niin kuin me haluttais. En mäkään suunnitellut, että menisin lukioon todetakseni melko pian, ettei se ollutkaan oma paikka. En valinnut sitä, että olisin näin hukassa mun tulevaisuuden kanssa. Mä en oo ikinä ollut mitenkään erityisen rohkea. En oo uskaltanut tehdä mitään hulluja asioita. Hypätä benjihyppyä tai kokeilla interreilaamista. Toisaalta mä oon vielä niin nuori ja mun elämä on vielä edessä päin, ainakin toivottavasti. En myöskään oo ollut kovin rohkee kohtaamaan ihmisiä kasvotusten, enkä rohkee myöskään tutustumaan muihin. Ystävyydessä kaikki perustuu luottamukseen ja musta tuntuu, että yläasteen aikana suurin osa mun taidosta luottaa ihmisiin, hävis. Ystävyyssuhteita särkyy ja uusia muodostuu elämän varrella. Mutta kipeimmät ystävän menettämiset tuntuu silti ainakin pitkään mun sisällä.

Vaatii rohkeutta hypätä tuntemattomaan tai tehdä vaikeita päätöksiä. Mä kävin ottamassa lukion pakollisia kursseja pois ja siinä samalla päätin lopullisesti, etten aio jatkaa lukiossa loppuun asti. Tulevaisuus näyttää hämärältä. En tiedä vielä yhtään missä olen ensi syksynä tai mitä teen, mutta yritän luottaa, että asiat menevät lopulta parhain päin.

   Oon aina halunnut pitää mun lupaukset ja opistossa tuli luvattua jotain aika suurta. Lupasin, että tulisin kahden vuoden sisällä amerikkaan. Heitin sen puoliksi tosissani. Epävarmana siitä, että tulisiko se koskaan onnistumaan. En uskaltanut edes ajatella matkustavani yksin. Minnekään.

Mutta nyt sitä vain ollaan lähdössä maahan, jossa en ole ikinä käynyt ja vielä yksin.

Jännittääkö?

No voi kyllä. Jännittää ja paljon, mutta eikö joskus vain pidä mennä omien pelkojensa yli. Ohittaa ne, ja huomata, että oli pelännyt turhaan.