perjantai 6. lokakuuta 2017

r.a.k.a.s.t.a.n


Muistatko, kun mä olin epävarma itsestäni ja mun valinnoista. 

Kun epäilin sua ja itseäni.

Kun mä en jaksanut luottaa, että joku ihminen pysyis mun vierellä oikeasti.

Kun itkin koulun vessassa ja palasin tunnille näyttäen siltä niin kuin ei olis tapahtunut mitään.

Kun satutin muita ihmisiä sillä, että satutin itseäni henkisesti.

Kun valehtelin, koska en uskaltanut puhua totta.

Kun ahdisti kaikki ihmiset mun ympärillä.

Kun ei ollut syitä elää.

Kun mulla oli paha olla, enkä uskonut parempaan huomiseen.

Kun mä olin ihan liian hajalla.


Mutta muistatko myös sen, kun mä hymyilin. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. 

Kun elämä alkoi näyttää valoisammalta.

Kun olin aidosti onnellinen.

Kun olin itsevarmempi.

Kun mä jaksoin taas tehdä asioita.

Kun mulla oli taito ymmärtää muita ja jaksoin taas kuunnella toisten huolia.

Kun maailma avautu ihan eri tavalla ja löysin oman tieni, jota kulkea.

Kun mulla tuli vahva tahto ja halu elää.

Kun viimein sanoin -mä rakastan elämää.


4 kommenttia:

  1. hassua että vaikken oo elänyt noita tilanteita sun kanssa, niin mä oon aistinut noi. toivon niiin kovin paljon että toi vika lause ois aina totta sun suusta.

    <3

    VastaaPoista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤